Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kahdeksan askelta pimeässä

Kahdeksan askelta pimeässä

Jo yli kolme miljoonaa kirjaa myynyt Marianne Jidhoff -dekkarisarja sukeltaa kullattuihin kulisseihin! Luvassa on eleganttia jännitystä Marianne Jidhoffin parissa. Ruotsin rikkaimpiin sukuihin kuuluvan Renaudot'n perheen nuorin tytär Isabelle katoaa kesken siskonsa hääjuhlan toukokuussa 1988. Isabellen kohtalo jää mysteeriksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin perhettä haastatellaan katoamisesta kertovaan radiodokumenttiin. Ohjelma herättää myös poliisin huomion, ja esitutkinnanjohtaja Marianne Jidhoff avaa uudelleen tapauksen tutkinnan. Minne Isabelle katosi, ja mikä on totuus perhetragedian taustalla? Vuosikymmeniä piilossa pysyneet salaisuudet alkavat nousta pinnalle, eikä kukaan ole turvassa epäilyiltä.Kahdeksan askelta pimeässä on suositun sarjan kahdeksas osa. Jännitystä tarjoavaa Marianne Jidhoff -sarjaa on myyty jo yli 3 miljoonaa kappaletta, ja sarjan elokuvaoikeudet ovat ruotsalaisella tuotantoyhtiöllä. Tukholmassa asuva Denise Rudberg (s. 1971) on yksi Ruotsin suosituimpia kirjailijoita. Hän aloitti kirjailijanuransa chick litillä, kirjoitti seuraavan vuosikymmenen eleganttia jännitystä ja viime vuosina myös historiallisia romaaneja.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Rudberg, Denise, kirjoittaja.
Lukija Manto Erja
Muut tekijät

Koivunen, Anu, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Åtta steg bakom
Kesto 7 h 57 min
Julkaisutiedot Helsinki Into 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 57 min)
Sarja Marianne Jidhoff -sarja, 8. osa
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Into [2022]. 250 s. 978-952-351-813-1.
Asiasanat dek jännityskirjallisuus katoaminen kaunokirjallisuus käännökset menneisyys perheet poliisikirjallisuus raiskaus rikoskirjallisuus rikostutkijat romaanit Ruotsi ruotsinkielinen kirjallisuus salaisuudet selvittämättömät rikokset Tukholma tytöt yläluokka
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).