Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Räyhähenki

Räyhähenki

IIK!-kirjasarjan seitsemäs osa manaa esiin perinteikkäästi kummittelevan räyhähengen. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan. Sussan, Sakun ja Siirin kotona sattuu vesivahinko, jota perhe joutuu väistämään pariksi viikoksi väliaikaisasuntoon Sarvimäen asuinalueelle. Heti alkupäivinä taloa tärisyttää maanjäristys, ja juuri sitä ennen Saku on nähnyt pahaenteisen unen. Asunnossa alkaa tapahtua kummia: tavarat katoilevat ja löytyvät aivan oudoista paikoista, televisio käynnistyy itsestään keskellä yötä. Samalla alueella asuu Sakun ja Sussan luokkatoveri Midi, joka tietää Sarvimäen historiasta pelottavia asioita. Vähitellen alkaa paljastua, että ne eivät ole pelkkää historiaa – ja sekä Midistä että Siiristä paljastuu jotakin uutta ja selittämätöntä. Ikäsuositus 7+. Anu Holopainen on pitkän linjan nuortenkirjailija, jonka esikoisteos, fantasiaseikkailu Kristallien valtakunta ilmestyi vuonna 1996. Holopaisen Molemmin jaloin -scifidystopia oli vuoden 2006 Finlandia Junior -ehdokas, ja vuonna 2015 julkaistu Ihon alaiset nousi Blogistanian Kuopus -kisassa toiselle sijalle. Holopainen oli myös vuoden 2016 Laivakello-palkintoehdokas. Suositussa IIK!-sarjassa on aiemmin ilmestynyt kuusi osaa vuosina 2019–2021.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Holopainen, Anu, kirjoittaja.
Lukija Niemelä Ville-Veikko
Julkaisukieli fin
Kesto 2 h 20 min
Julkaisutiedot Espoo Myllylahti Oy 2022 (Helsinki Book Garden 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (2 h 20 min)
Sarja IIK!, 7
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti Oy 2022. 121 s. 978-952-356-288-2.
Asiasanat esineet katoaminen kauhu kaunokirjallisuus kummittelu lastenkirjallisuus mysteerit romaanit sarjakertomukset Sarvimäki (fiktiivinen paikka) seikkailukirjallisuus sisarukset suomenkielinen kirjallisuus yliluonnolliset olennot yliluonnolliset voimat
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).