Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Mars Room

Mars Room

Mars Room todistaa, että Rachel Kushner on aikamme parhaita kirjailijoita.Amerikkalaisen kirjallisuuden supertähden ravisuttava kuvaus rikoksesta ja rangaistuksesta, modernista perikadosta ja inhimillisyyden monista muodoista lyö lukijalta jalat alta.Kalifornia vuonna 2003. Romy Hallia odottaa kaksi elinkautista jättimäisessä naisvankilassa keskellä aavikkoa. Muurien ulkopuolelle jäävät työt strippiklubilla ja poika Jackson, jonka Romy ei halua joutuvan saman järjestelmän rattaisiin. Muurien sisällä vastassa on uusi todellisuus: tuhansien naisten joukko, joka tekee mitä on tarpeen pärjätäkseen päivästä toiseen, arkiset väkivallan teot, laitoselämän pienet ja suuret järjettömyydet. Romy ei sääli itseään eikä muita, mutta selvää on, ettei oikeus voita aina, jos koskaan.Kushner kuvaa vaikeista oloista ponnistavan naisen osaa ja kotimaansa vääjäämätöntä luisua jalustalta armotta ja varmoin ottein, terävän älyllisesti, mutta myötäeläen.”Kushnerin proosa ritisee ja sähisee kuin vankilaa ympäröivä sähköaita, hänen havaintonsa ovat teräviä kuin piikkilangan piikit, huumori mustaa kuin aavikon yötaivas. Tämän romaanin lukeminen ei kenties ole silkkaa nautintoa, mutta se jää lukijan iholle kuin tatuointi.”– Lisa Allardice, The GuardianRachel Kushner on kirjoittanut The New York Timesin bestsellerlistoille nousseet romaanit The Mars Room, The Flamethrowers ja Telex from Cuba sekä novellikokoelman The Strange Case of Rachel K ja kiitetyn esseeteoksen The Hard Crowd. Kushner on saanut Prix Médicis -palkinnon, ja hänen kirjansa ovat olleet ehdolla Booker- ja Folio-palkinnon sekä The National Book Critics Circle Awardin ja National Book Award in Fiction -palkinnon saajaksi. Hänen kirjojaan on käännetty 27 kielelle. Kushnerin tuorein romaani ja ensimmäinen suomennettu teos Luomisen järvi valittiin niin ikään Booker-palkintoehdokkaaksi, ja Helsingin sanomissa se nimettiin yhdeksi vuoden 2024 tärkeimmistä käännöskirjoista.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Kushner, Rachel, kirjoittaja.
Muut tekijät

Schroderus, Arto, kääntäjä,

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos The Mars Room.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Saavutettavuuskirjasto Celia, Kansallisarkisto 2026 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2026)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Sarja Keltainen kirjasto, 559
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2025]. 377 s. 978-952-04-6362-5.
Asiasanat elinkautinen vankeus englanninkielinen kirjallisuus Kalifornia (osavaltio) kaunokirjallisuus käännökset menneisyys naiset näkökulma psyk psykologiset romaanit romaanit vallankäyttö vangit vankilat Yhdysvallat yhtk
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).