Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kristinusko Rooman valossa

Kristinusko Rooman valossa

Historiallisesti ja nykyajan ekumeenisissa piireissä Roomaa pidetään syystä kristinuskon keskuksena. Luterilaisessa traditiossa Roomaan on kuitenkin usein totuttu asennoitumaan epäillen. Syynä on Lutherilta opittu kriittinen suhtautuminen paavi-instituuttiin, joka vastusti ankarasti uskonpuhdistuksen perusperiaatteita. Kristinusko Rooman valossa pyrkii avaamaan Rooman merkitystä kristinuskon keskuksena tarkastellen aihettaan lähinnä historiallisista ja kirkon varhaisista teologisista lähteistä käsin. Kirja pohtii syitä, jotka ajoivat Lutherin ja Rooman johtaman kirkon vastakkain, ja tekee myös selkoa siitä, millä tavalla tilanne on tänä päivänä muuttunut. Kirja kutsuu luterilaiseen teologiaan ihastuneen kristityn ajattelemaan Rooman rikkaasta kristillisestä perinnöstä uudella tavalla tuoreesti ja ekumeenisesti. Tosiasiaksi kun jää, että katolisena teologina Lutherin vaatimat monet uudistukset ovat lopulta tulleet oleelliseksi osaksi nykyisen katolisen kirkon toimintaa. Professori Antti Laaton uutuuskirja soveltuu hyvin myös luterilaisen matkaajan oppaaksi Roomaan.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Laato, Antti, kirjoittaja.
Muut tekijät

Perussanoma (yhtiö), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2025 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Alkuteoksen tiedot Kauniainen, Perussanoma [2022]. 272 s. 978-951-888-927-7.
Asiasanat historia kaupunkihistoria kirkkohistoria kristinusko luterilaisuus matk matkaoppaat Rooma teologia usko
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).