Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Meri välissämme

Meri välissämme

Elli oli vasta lapsi, kun hän muutti isänsä kanssa Oulusta Amerikkaan paremman elämän perässä. Taakse jäivät niin kotimaa kuin pikkusisaruksetkin. Vuosien kuluttua amerikkalaisesta unelmasta on tullut totta ja torpan tytöstä New Yorkin seurapiirien jäsen, vauras leski ja tunnettu hyväntekijä. Mutta puuttuuko toimeliaan Ellin elämästä sittenkin jotain? Vuonna 1907 Pauliina-sisko kutsuu Ellin kihlajaisiinsa, ja Elli päättää matkustaa ensimmäistä kertaa lähtönsä jälkeen kaukaiseen Pohjolaan. Kotimaassa vastassa ovat hautautuneet muistot ja hartaasti kaivattu sisko, joka ei otakaan Elliä aivan avosylin vastaan. Pauliinan kihlaus varakkaan Christon kanssa ei ole sitä miltä näyttää, mutta osattoman lapsuuden kovettama Pauliina on päättänyt raivata itselleen paikan maailmassa. Elli puolestaan huomaa olevansa kahden miehen ristipaineessa: yhtäällä häntä houkuttelee hurmaava Dominic, toisaalla arvoituksellinen Martin. Saavatko sisarukset kurottua kiinni valtameren ja vuosikymmenten väliinsä kaivertaman etäisyyden? Entä millaisia valintoja vaikeuksia kohdannut nainen tekee rakkaudessa? Mistä löytyisi koti kahdelle juurettomalle? Kolmas Oulujoen helmet -romaani tarjoilee vastustamattoman kattauksen romantiikkaa ja tarkkanäköistä ihmissuhdedraamaa maalauksellisen upeissa historiallisissa puitteissa. ANU VÄHÄAHO (s. 1977) on oululainen kirjailija ja psykoterapeutti. Hänen romanttisissa kirjoissaan Oulun historia on tärkeällä sijalla.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Vähäaho, Anu, kirjoittaja.
Lukija Majuri Sanna
Muut tekijät

Kustantamo S&S, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 15 h 39 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Kustantamo S&S 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (15 h 39 min)
Sarja Oulujoen helmet, 3
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustantamo S&S 2025. 450 s. 978-951-52-6435-0.
Asiasanat hist kart koti rakk
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).