Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Subutex-kaupungin kasvatit

Subutex-kaupungin kasvatit

Puhutteleva lähikuva varjoyhteiskunnan nuorista. Kaunistelematon ja läheltä kuvattu tositarina Subutexkaupungin eli Raahen pojista, joiden elämässä Subutexriippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle. Haastattelut ja valokuvat vievät lukijan varjoyhteiskuntaan, tuhansien suomalaisten todellisuuteen. Keskiössä on Henkka, joka on käyttänyt huumeita jo lähes 20 vuotta. Kuolema vierailee lähipiirissä yhä useammin, ja kolmekymppisenä elossa olevat ovat kaveriporukkansa viimeisiä. Vaikka toisenlaista elämää on enää vaikea kuvitella, on Henkka päättänyt yrittää kuiville vielä kerran. Subutex-kaupungin kasvatit antaa puheenvuoron niille, joiden ääntä ei yleensä kuulla. Se kuvaa läheltä elämää, jossa päihdeongelmat, syrjäytyminen ja rikollisuus siirtyvät sukupolvien perintönä. Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Juntusen töitä on julkaistu useissa medioissa. Subutex-kaupungin kasvatit on hänen esikoisteoksensa, jota tehdessään hän kulki pohjoissuomalaisten päihteiden käyttäjien mukana yli kahden vuoden ajan.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Juntunen, Laura, kirjoittaja, haastattelija, valokuvaaja.
Lukija Lauronen Mikko
Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 16 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 16 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Into [2022]. 286 s. 978-952-351-957-2.
Asiasanat eläm huumeet kokemukset koti lääk ong päihdeongelmaiset päihteet Raahe rikollisuus syrjäytyminen yhteiskuntaolot
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).