Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ina ja Tito : kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta

Ina ja Tito : kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta

Ina Behrsen ja Tito Colliander kohtasivat 1920-luvun lopulla. He kumpikin olivat muuttaneet lapsuuden Pietarista vallankumouksen jaloista Suomeen. Kohtaamisesta alkoi pitkä yhteinen taival, taiteilijaliitto, jossa molemmat saattoivat toteuttaa omaa kutsumustaan, Ina kuvataiteilijana ja Tito ensi sijassa kirjailijana. Annina Holmbergin ja Olli Löytyn teos piirtää moniulotteisen kuvan Ina ja Tito Collianderin elämästä ja kumppanuudesta. Monen kulttuurin vaikutuspiirissä kasvaneet Collianderit olivat kosmopoliitteja, joiden maailmassa kielet ja kulttuurivaikutteet sekoittuivat. Myös ortodoksisella uskolla oli heille myöhemmässä elämässä suuri merkitys. Ina ja Tito on kirja taiteesta ja rakkaudesta, mutta myös perheestä, arjesta ja kumppanuudesta – kaikesta siitä, minkä keskellä taidetta tehdään. Annina Holmberg on kirjailija ja käsikirjoittaja. Olli Löytty on kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija. He ovat mm. toimittaneet yhdessä Taina Westin kanssa teoksen Minun Valamoni – Tarinoita luostarista (2017).

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Holmberg, Annina, kirjoittaja.
Lukija Räty Aki
Muut tekijät

Löytty, Olli, kirjoittaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 6 h 23 min
Julkaisutiedot Helsinki Kirjapaja 2021 (Helsinki Book Brothers 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (6 h 23 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kirjapaja [2020]. 978-952-354-241-9.
Asiasanat avioliitto aviopuolisot elämäkerrat henkilöhistoria kirjailijat kuvataiteilijat matkat ortodoksisuus parisuhde perhe-elämä Suomi taiteilijat taiteilijuus
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).