Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Hurme

Hurme

Mustankirjava Hurme yhdistelee urbaanin fantasian, kauhun ja romantiikan piirteitä kaikissa sateenkaaren sävyissä. Hirtehisellä huumorilla varustetussa teoksessa Mullan alla kohtaa Addams Familyn. Trilogian ensimmäinen osa. Kuinka pieleen treffit ovat menneet, jos toinen alkaa niiden jälkeen kirjaimellisesti ghostata?Seela muuttaa opiskelemaan Helsinkiin ja majoittuu enonsa hautaustoimiston yläkertaan. Opiskelujen ohella hänen pitäisi autella hautauspalveluissa, mutta vainajat eivät ole niin säyseitä asiakkaita kuin hän oli toivonut. Kuolettavan katastrofaalisesti päättyneiden Tinder-treffien jälkeen Seelan elämää sotkevat vielä kummitteleva deitti ja alusvaatelaatikon kätköihin päätynyt huumepussi.Luennoilla Seela ei pysty pitämään silmiään irti salaperäisestä Hallasta, joka saa hänen sisuksensa veteläksi, vaikka lähestymisyrityksiä seuraakin kylmä vastaanotto. Salaisuudet eivät kuitenkaan tahdo pysyä pimennossa, eikä Seelan menneisyys haudassaan.Hurme tarjoaa kuolettavan hyvää young adult -viihdettä ja sopii niin yläkoululaisille kuin nuorille aikuisillekin. Romaani aloittaa itsenäisistä osista koostuvan Lujaveriset-trilogian.Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kotimaiseen mytologiaan keskittynyt neliosainen nuortenfantasiasarja Väkiveriset. Silloin kun hän ei kirjoita romaaneja lohikäärmepehmo kainalossa, hän tanssii lindy hopia tai tubettaa YA-kirjoista.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Helminen, Sini, kirjoittaja.
Lukija Vilhunen Anum
Julkaisukieli fin
Kesto 9 h 22 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (9 h 22 min)
Sarja Lujaverinen, 1
Huomautukset Trilogian ensimmäinen osa.
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti 2021. s. 978-952-356-180-9.
Asiasanat nuortenkirjallisuus ungdomslitteratur
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).