Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Finnskogen, kiven kiilto

Finnskogen, kiven kiilto

Linan, Tanelin ja muiden metsäsuomalaisten tarina jatkuu Finnskogen-sarjan kolmannessa osassa Kiven kiilto. Norjan ja Ruotsin rajametsissä eletään ankaraa nälkävuotta, ja Mustamäessä joudutaan lahtaamaan ainoa lehmä. Joillekin Amerikka siintää luvattuna maana. Mutta Taneli sentään palaa vankilasta Linan luo. Heidän kasvattityttärensä Hilda lähtee piikomaan Christianiaan, mutta poikansa Larsin hän joutuu jättämään Linan luo. Christianiassa asuu myös Tanelin tappaman ylioppilaan äiti, Hildan pojan Larsin isoäiti, joka on tuonut suomalaismetsistä kuolleen poikansa muistoksi pienen pyöreän kiven. Se kiiltää vain kun sataa.Lapset eivät aina voi antaa anteeksi vanhempiensa tekoja, eivätkä vanhemmat aina hyväksy lastensa valintoja. Vaikeinta on kuitenkin sillä, joka ei voi antaa anteeksi itselleen. Edes silloin, kun pahat teot on tehty silkasta epätoivosta.Britt Karin Larsen kuvaa kaikkea tätä vangitsevasti, herättäen henkilöhahmot ja historiallisen ajanjakson eloon lähes maagisella tavalla.Finnskogen-sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet osat Elämän kehto sekä Taivaankarhun metsä. Romaanit ovat myös luettavissa itsenäisinä teoksina.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Larsen, Britt Karin, kirjoittaja.
Lukija Flink, Pinja
Julkaisukieli fin
Kesto 8 h 28 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (8 h 28 min)
Julkaisutiedot Helsinki, Minerva Kustannus Oy [2020]. 978-952-375-055-5.
Asiasanat historialliset romaanit katovuodet kaunokirjallisuus kotiinpaluu käännökset metsäsuomalaiset naiset Norja norjankielinen kirjallisuus psykologiset romaanit raja-alueet romaanit Ruotsi selviytyminen sukupolvet suomalaismetsät syrjäseudut syyllisyydentunne vapautuneet vangit