Kuinka tullaan kansallisrunoilijaksi? Panu Rajala kertoo kirjallisuutemme merkittävimmän kulttihenkilön Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) tarinan. Runebergin lapsuus oli huoleton, äiti kuului varakkaaseen sukuun. Isä viipyi merillä. Hänen sairastuttuaan perhe köyhtyi. Runeberg pääsi opiskelemaan Turun yliopistoon, jonka vaikutusvaltainen tukija, arkkipiispa Tengström, oli hänen sukulaisensa ja suojelijansa. Runeberg toimi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä ja tutustui suomalaiseen kansaan. Hän rakastui pariin maalaisneitoseen, meni kihloihinkin, mutta nai sitten järkiperäisesti pikkuserkkunsa Fredrika Tengströmin. Hän muutti syksyllä 1828 yliopiston mukana Helsinkiin valmistuakseen akateemiselle uralle ja elätti kasvavaa perhettään opettajana ja lehtimiehenä. Runouden kannalta Runebergia kohtasi onnellinen haaksirikko: hänen tieteellinen uransa karahti kiville Helsingissä ja hänen oli vetäydyttävä latinan opettajaksi Porvooseen. Siellä hänen runosuonensa toden teolla puhkesi. Runebergia innoittivat edelleen hänen toistuvat rakastumisensa. Puoliso Fredrika pysyi hänen tukenaan ja loi itsekin uran kirjailijana. Runeberg pystytti teoksillaan ihannekuvan Suomen kansasta ja nosti antiikista periytyvän runokielen meillä uudelle tasolle. Vänrikki Stoolin tarinoillaan hän iski kansan mieliin sankarihahmot, joita on siteerattu näihin päiviin saakka. Maamme-laulu sinetöi hänen asemansa isänmaan ja luonnontunteen runoilijana. Runebergin ihailu saavutti palvonnan mittasuhteet. Vaikka hän kirjoitti ruotsiksi, hän on edelleen suomalaisen kansallistunteen tunnustetuin tulkitsija. Mutta tunteeko kansa oman kansallisrunoilijansa ihmisenä? Panu Rajala ravistelee patsaan eloon ja sytyttää Johan Ludvigin intohimot uusiin liekkeihin.