Häpeä saa punan lehahtamaan poskille tehdessämme virheen tai toivomaan, että maassa olisi aukko johon vajota. Häpeä on nopea liikkeissään, joten voimme tuntea häpeää ulkonäöstä, työsuorituksista, ihmissuhteista – melkein mistä tahansa. Häpeä on niin epämukava tunne, että se saa meidät helposti salailemaan ja peittelemään ajatuksiamme ja tunteitamme. Pahimmillaan tämä musta aukko ahmaisee meistä elinvoiman ja lamauttaa toimintamme. Hirveä häpeä kertoo jokaiselle tutusta tunteesta, jolla on kahdet kasvot. Vääränlainen häpeä saa ihmisen käpertymään kuoreensa ja eristäytymään. Hyvä häpeä on katumusta väärin tekemistä; se on inhimillisyyden käyttövoimaa. Ilman empatiaa, inhimillisyyttä ja häpeää maailmasta tulisi psykopaattien leikkikenttä. Millaiset ovat suomalaisille ominaiset häpeämisen tavat? Häpeävätkö miehet eri tavoin kuin naiset? Miten häpeän taakka siirtyy vanhemmilta lapsille? Voiko hankalasta tunteesta tulla jopa riippuvaiseksi? Häpeän ei tarvitse olla pysyvä olotila. Kahlitsevan häpeän kuopasta pääsee ylös esimerkiksi huumorin, puhumisen ja luovuuden avulla.