Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Tanssikaa!

Tanssikaa!

Kiitetyn kirjailijan odotettu uutuus!Viiltävän kaunis romaani taakoista, jotka ovat liian raskaita kantaa ja jotka siirtyvät huomaamatta sukupolvelta toiselle.Elisabetin seitsemästä enosta kuusi on kuollut. Elisabetin kodissa he ovat kuitenkin edelleen läsnä. Kuudesti vuodessa pöydälle levitetään silkkiliina, kun on aika juhlia enojen syntymäpäiviä.Äiti kerää ympärilleen ihmisiä, joiden murheet ja muistot ovat yhtä kipeitä kuin hänen omansa. Kun nämä ihmiset tulevat vierailulle, kahvikuppeihin lorautetaan tilkka kirkkaasta pullosta ja kristallikruunu nostetaan eteiseen turvaan. On aika tanssia.Elisabetkin tanssii. Mutta hänen sisältään enojen muisto ei kaikkoa, ei vaikka valkoiset remmikengät kuinka hakkaavat lattiaa musiikin tahdissa.Riitta Jalonen (s. 1954) on hämeenlinnalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle, ja ne ovat saaneet muun muassa Finlandia junior- ja Runeberg-palkinnon. Jalosen edellinen romaani Kirkkaus keräsi valtavasti kiitosta niin kriitikoilta kuin lukijoiltakin. Tanssikaa! on hänen 13. romaaninsa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Jalonen, Riitta, kirjoittaja.
Lukija Tani, Anni
Julkaisukieli fin
Kesto 3 h 47 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (3 h 47 min)
Julkaisutiedot Helsinki, Tammi [2019]. 978-952-04-0821-3.
Asiasanat enot kaunokirjallisuus muistot psykologiset romaanit romaanit sukurasitus suomenkielinen kirjallisuus suru syntymäpäivät tanssit vainajat