Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kalevalan naiset

Kalevalan naiset

Millaisia Kalevalan myyttiset naiset todella olivat?Kalevala tummunut nahkaselkäopus, josta tulee mieleen kanteleen soitto koivikossa, Väinämöisen parta ja patalakki sekä aika, jolloin mies oli pää sekä kotona että yhteiskunnassa? Rakastettu, parjattu, välillä unohdettu ja aina uudestaan esille kaivettu kansalliseepoksemme näyttäytyy nyt uudessa valossa. Vaikka Kalevala on inspiroinut taidetta, siitä on kirjoitettu ja sitä on tutkittu moninkertaisesti, sen naishahmot eivät ole koskaan olleet kokonaisen tietokirjan aiheena. Onko ajateltu, että Kalevala on jo kaluttu puhki tai että kalevalaiset naiset eivät inspiroisi nykynaisia?Kalevalan naiset näyttävät konkreettisesti, miten maailmalle pannaan tarpeen tullen hanttiin ja pidetään oma pää ja myös sen, miten elämän muutoksiin mukaudutaan ja niistä selvitään, vaikka kuinka pelottaisi välttämätön taito epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa nykymaailmassakin.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Piilola, Tiina, kirjoittaja.
Lukija Kosonen Tuija
Muut tekijät

Piilola, Tiina, kirjoittaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 25 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 25 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustantamo S&S 2019. 255 s. 978-951-52-4714-8.
Asiasanat eriarvoisuus feministinen kirjallisuudentutkimus henkilökuvaus kansalliseepokset motiivit taiteentutkimus myytit metamorfoosi (taide) naiset kansalliseepokset naiskuva sukupuoliroolit tasa-arvo
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).