Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Mielensäpahoittajan Suomi

Mielensäpahoittajan Suomi

Sata itsenäisen Suomen vuotta, sata Mielensäpahoittajan tarinaa. Yksi suuri kertomus. Kansakunta loikkasi suolta sushibaariin hetkessä eikä haittaa, vaikka toinen saapas on suossa yhä.Mielensäpahoittajan silmin näemme maatalousvaltaisen ja kännykkävaltaisen Suomen, miesvaltaisen ja naisvaltaisen, ainakin kohtalaisen. Suomen, jonka kivuliaassa syntymässä jääkärit hiihtivät Saksaan ja nykyisyydessä pakolaiset kävelivät Suomeen. Molempien kestävyyttä Mielensäpahoittaja arvostaa suuresti.Tuomas Kyrön tavallinen suurteos päästää lukijan ensimmäistä kertaa myös nimihenkilön lapsuuteen ja nuoruuteen. Miksi pojasta, joka syntyi samaan saunaan, johon hänen isänsä kuoli, tuli Mielensäpahoittaja? Kuinka Mielensäpahoittaja kohtasi Emännän? Miksi Mielensäpahoittaja ei pidä Kekkosesta? Miksi Mielensäpahoittaja jäi maaseudulle, kun kaikki muut lähtivät sieltä 1970-luvulla pois? Suurten tapahtumien keskellä kulkevat yksilön haaveet, toiveet ja pettymykset.Sadan vuoden, yhden kirjan aikana kyynel nousee lukijan silmään, naurusta ja liikutuksesta.""Lapset eivät kuole syntymäänsä. Peruna ei lopu kellarista eikä kaupasta. Taloissa on kaksinkertaiset akkunat. Likat pääsevät kouluun, lättähatut saavat korvauksensa vaikka jättävät koulut kesken. Vaatteita ei paikata, uusi ostetaan rikkinäisen tilalle. Hampaat paikataan. Maailma pyörii auringon ympäri, ihminen pyörii tanssilattian ympäri.  Muistakaa kuinka on ollut ja tietäkää, että se mitä tehdään huomenna on aina tärkeämpää kuin se mitä tehtiin eilen."" Mielensäpahoittaja, perunafilosofi, Suuri SuhteellistajaTuomas Kyrö (1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä piirtänyt ja tuottanut sarja- ja pilakuvia.

Logga in

Information om boken

Författare Kyrö, Tuomas, kirjoittaja.
Inläsare Vierikko Vesa, Alander Erja
Språk fin
Speltid 6 h 5 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (6 h 5 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, WSOY 2017. 978-951-0-42110-9
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).