Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kaikki Saharasta

Kaikki Saharasta

”Elämä on kärsimystä - mutta vain, jos on yksin.” Lasten ja nuorten Finlandialla palkitun kirjailijan odotettu nuortenkirjauutuus! Kaikki Saharasta on tiheätunnelmainen kertomus viisitoistavuotiaasta Saharasta, jonka maailma on hiljentynyt Tio-ystävän yllättävän lähdön jälkeen. Sahara päättää selvittää kesken jääneet asiat. Matkalle pohjoiseen Sahara saa mukaansa oudon tuttavuuden, näkymättömän Xein. Mutta mistä kaikesta pitää keskustella, ennen kuin kivet avautuvat ja juna voi lentää?Pieni, vetävä romaani kertoo nuoruuden kipeistä ihmissuhteista, muodonmuutoksista ja mahdollisuudesta kohdata elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä. Vilja-Tuulia Huotarisen teksti on samaan aikaan riemastuttavan mutkatonta ja ajatuksia herättävää. Hurmaavan Saharan kaurismäkeläinen roadtrip on maustettu ripauksella fantasiaa.Vilja-Tuulia Huotarinen on kirjailija, joka on julkaissut runoutta ja proosaa. Hänet on palkittu mm. Anni Swan -mitalilla, Kalevi Jäntin palkinnolla ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla. Hänen romaaninsa valoa valoa valoa on nostettu kansainvälisen IBBY:n listalle, ja siitä tehtiin Juuli Niemen käsikirjoittama elokuva vuonna 2023. Huotarinen myös kääntää kirjallisuutta islannin kielestä ja opettaa luovaa kirjoittamista.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Huotarinen, Vilja-Tuulia, 1977- kirjoittaja.
Muut tekijät

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Kaikki Saharasta.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Saavutettavuuskirjasto Celia, Kansallisarkisto 2026 (Helsinki Silencio 2026)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2026]. 188 s. 978-952-04-7787-5.
Asiasanat ihmissuhteet kaunokirjallisuus kehitysromaanit matkat muutos naik nuortenkirjallisuus perhesuhteet psykologiset romaanit sisäinen monologi suomenkielinen kirjallisuus suru teini-ikäiset tytöt uusperheet ystävyys
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).