Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Vendi : jotta muut tytöt pääsisivät kotiin

Vendi : jotta muut tytöt pääsisivät kotiin

Kun nuoren tytön elämä katkeaa raakaan murhaan, on kerrottava koko tarina. Tämä kirja kertoo 15-vuotiaan Vendin tarinan hänen läheistensä silmin. Kun elämäniloinen Vendi ei loppukevään iltana tullutkaan kotiin, kaikki muuttui. Koko Suomea järkyttänyt henkirikos musersi pienen Valkeakosken kaupungin ja Vendin perheen. Vendi kuvaa kaunistelematta elämää karmeimman mahdollisen menetyksen jälkeen. Se on pysäyttävä kirja rakkaudesta, raivosta ja halusta muuttaa yhteiskuntaa. Teos herättää näkemään, millainen on tyttöjen ja henkirikoksen uhrien läheisten asema Suomessa – ja millaista on elää sitä elinkautista, johon omaiset jäävät. Teoksessa äänessä ovat perheen lisäksi myös Vendin ystävät, sukulaiset sekä tapauksen parissa työskennelleet asiantuntijat. Vendi kurottaa surun ja tragedian yli ja ehdottaa, mitä meidän on tehtävä, jotta muut tytöt pääsisivät kotiin.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Salminen, Saara, kirjoittaja.
Lukija Salminen Saara
Muut tekijät

Into Kustannus, kustantaja

Julkaisukieli fin
Alkuteos Vendi.
Kesto 10 h 6 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Into 2026 (Helsinki Book Garden 2026)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 6 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Into [2026]. 295 s. 978-952-393-795-6.
Asiasanat doku eläm henkilöhistoria henkilökuvat (henkilöhistoria) henkinen tuki henkirikokset murha nais naisen asema naisviha oikeudenkäynti omaiset poliisitutkinta rikoksentekijät seksuaalirikokset selviytyminen Suomi suru teini-ikäiset true crime tuomiot tytöt uhrit yhtk