Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ammattina vakooja : sankareita, pettureita ja salajuonia

Ammattina vakooja : sankareita, pettureita ja salajuonia

Yhden maanpetturi on usein toisen sankari. Vakoojien kiehtovimmat ja erikoisimmat kohtalot sekä maailmaamme muuttaneet salaiset operaatiot 1900-luvulta tähän päivään. Vakoilu ja vakoojat vaikuttavat lähes kaikkiin maailman merkittäviin muutoksiin, vaikkemme sitä huomaisikaan. Iskevällä ja elävällä tavalla kuvatut kymmenet tositarinat vakoojien synkistä, rankoista ja oudoista kohtaloista sekä heidän toteuttamistaan salajuonista osoittavat, että vakoojan arki on jatkuvaa pettämistä, jonka lopussa seisoo harvoin kiitos. Moni vakooja paljastuu, koska eläytyy niin syvälle rooliinsa, ettei lopulta enää itsekään täysin tiedä, kuka oikeasti on. Maailman vanhin, laajin ja kenties tehokkain vakoiluverkosto on puolestaan Vatikaanilla: se on tehnyt Herran ja paavin puolesta vuosisatojen ajan uskomattomia tekoja, joiden synninpäästöksi tarvitaan enemmän kuin pari Isä meidän -rukousta. Kirja ei katso kuitenkaan pelkästään menneeseen vaan kertoo muun muassa, miten tapa, jolla Venäjä koukutti Donald Trumpin, oli kuin oppitunti värväämisen alkeiskirjasta. Vastaavasti Venäjän ja Ukrainan tiedustelupalvelut käyvät Ukrainan sodan sisällä omaa armotonta sotaansa, jossa entiset Neuvostoliiton aikaiset työtoverit murhaavat nyt toisiaan. Ulkomaantoimittaja Hannu Pesonen (s. 1958) on raportoinut yli 40 vuoden aikana kymmeniltä sota-­ ja kriisialueilta, joilla hänen kohtaamiensa sotilaiden, sissien ja poliittisten johtajien tärkein henkivakuutus on usein ollut vakoojilta saatu tieto. Hän on myös käsikirjoittanut Ylen suosittua podcastia Vakoojat – ammattina petos.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Pesonen, Hannu, kirjoittaja.
Muut tekijät

Docendo (yhtiö), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Ammattina vakooja.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Saavutettavuuskirjasto Celia, Kansallisarkisto 2026 (Helsinki Silencio 2026)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Docendo, [2025]. 361 s. 978-952-85-0386-6.
Asiasanat agen henkilöhistoria hist historia kansainväliset suhteet soluttautuminen tiedustelu tiedustelupalvelut turvallisuuspalvelut vakoilijat vakoilu
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).