Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Mykkien pöytä

Mykkien pöytä

Kun työttömyys, korkea verenpaine ja viileät viestit lyövät kättä, on aika lähteä baariin. 56-vuotias Leni on saanut potkut töistä. Alkoholi maistuu, tyhjää aikaa on loputtomasti. Leni roikkuu exässään Juhassa, vaikka avioero on tullut jo ajat sitten. Viinillä täytetty termospullo turvanaan Leni istuu Helsingin Esplanadilla eikä tajua olevansa syrjäytymässä. Yllättävän kohtaamisen kautta Leni rakastuu perheelliseen Lasseen, jolle koko maailma näyttää olevan auki. Uusi suhde saa kuitenkin omituisia muotoja, ja kaaoksen jälkiseurauksena Leni joutuu kohtaamaan menneisyydessä tapahtuneen tragedian, jonka on onnistunut hautaamaan mielensä pohjalle vuosiksi.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Härkönen, Anna-Leena, kirjoittaja.
Muut tekijät

Otava, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Kustannusosakeyhtiö Otava 2026 (Helsinki Silencio 2026)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava [2026]. 207 s. 978-951-1-50739-0.
Asiasanat humo koti vilu
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).