Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kaikki tiet turvaan : sinnikkään Suomen suunta

Kaikki tiet turvaan : sinnikkään Suomen suunta

”Turvallisuuden paras tae on, että sen takana seistään yhtenäisenä kansana.”Presidentti Sauli Niinistö kuvailee päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin perustuen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä virkakausillaan vuosina 2012–2024. Niinistö hahmottelee polkuja, joita pitkin Suomea on määrätietoisesti kuljetettu. Suomi hakeutui Ruotsin kylkeen kiivetäkseen samalle turvan tasolle. Samalla Suomi hankkiutui mahdollisimman lähelle Natoa, huolehti yhteensopivuudesta puolustusliiton kanssa ja kiinteytti suhdetta Yhdysvaltoihin. Suhteessa Venäjään haettiin turvaa minimoimalla turvattomuutta. Nämä tavoitteet pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman suurella kansallisella yhteisymmärryksellä. Polut kohtasivat, kun Venäjä lähti omille teilleen ja irtautui sääntöihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä.Kaikki tiet turvaan on Suomen presidentin ainutlaatuinen kuvaus Suomen turvallisuudesta tapahtumien aitiopaikalta sekä kohtaamisista Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa. Sauli Niinistö (s. 1948) toimi Suomen tasavallan presidenttinä kahden kauden ajan vuosina 2012–2024, eduskunnan puhemiehenä 2007–2011, valtiovarainministerinä 1996–2003 ja oikeusministerinä 1995–1996. Lisäksi hän on toiminut Euroopan investointipankin varapääjohtajana 2003–2007.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Niinistö, Sauli, kirjoittaja.
Muut tekijät

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Kaikki tiet turvaan.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2025 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Huomautukset Perustuu Niinistön päiväkirjoihin ja muistiinpanoihin.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2025]. 314 s. 978-951-0-52130-4.
Asiasanat eläm henkilöhistoria historia kansainvälinen politiikka kansainväliset suhteet koti liittoutuminen muistelmat poli poliittinen historia presidentit sotilasliitot Suomi turvallisuuspolitiikka ulkopolitiikka yhtk