Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Minä, Paavo & Saparomäki

Minä, Paavo & Saparomäki

Eläinten turvakodin perustanut Eveliina Lundqvist kertoo kirjassaan eläinten turvakodin perustamisesta ja elämänmittaisesta kamppailusta oikeudenmukaisuuden puolesta. ”Kun kävin kirjaa varten läpi vanhoja muistiinpanojani, pyrin lisäämään mukaan jotain hauskaa. Vaikka ei tämä mikään vitsikirja ole - oikeastaan välillä aika synkkäkin. Jos kuitenkin saan sinut välillä edes hymyilemään, ehkä se kertoo siitä, että olen pääsemässä ylös turveteollisuudelta säästyneestä suosta, johon itse kerrytetty paine ja tinkimättömyys on minut upottanut. Jos et naura, saatan kahlata siellä suossa vieläkin. Tämä on kertomus siitä, miten Eläinten turvakoti Saparomäki sai alkunsa. Ja on tämä myös kertomus porsaasta, joka sai nimekseen Paavo. Sekä kaikista niistä kanoista, lampaista, sioista, koirista ja ihmisistä, jotka ovat kulkeneet mukanani tällä matkalla.” Kirja tarkastelee maanläheisesti haasteita, joihin vegaanisen elämätavan valinnut ihminen törmää. Teos kertoo tietenkin myös Paavon ja Saparomäen muiden asukkaiden koskettavat tarinat. Eveliina Lundqvist on aiemmin julkaissut teoksen ""Salainen päiväkirja eläintiloilta"" (2014), jossa hän avaa kokemuksiaan työharjoittelusta eläintuotantotiloilla. ""Minä, Paavo ja Saparomäki"" -kirjassa on toimituksellisena ja dramaturgisena apuna kirjailija Laura Gustafsson, jonka teoksia on ollut Finlandia-ehdokkaana.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lundqvist, Eveliina, kirjoittaja.
Muut tekijät

Gustafsson, Laura, toimittaja,

Vastapaino (kustantamo), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Minä, Paavo & Saparomäki.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Tampere Vastapaino 2025 (Helsinki Book Garden 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Tampere, Vastapaino 2025. 199 s. 978-952-397-281-0.
Asiasanat aktivistit asenteet eläi eläinaktivismi eläinsuojelu eläinten oikeudet eläintenhoitajat eläm elämäntapa haasteet (ongelmat) koti kotieläintuotanto tuotantoeläimet veganismi
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).