Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Varjo lankeaa

Varjo lankeaa

Pohjoisruotsalaisen kylän liepeillä nuori mies törmää metsässä outoon näkyyn, kun joukko naamioihin ja taljoihin pukeutuneita miehiä suorittaa jonkinlaista rituaalia. Seuraavana päivänä metsästäjä tekee samassa metsässä kammottavan löydön: muurahaiskeosta törröttää ihmisen käsivarsi. Rikos kuohuttaa syrjäistä Slagtjärnin kylää. Kun poliisin tutkimukset eivät etene, Tukholmasta lähetetään apuun Olivia Rönning. Hän tutustuu vähitellen kylän omalaatuisiin asukkaisiin ja saa kuulla juoruja, salaisuuksia ja sokean selvänäkijän mystisiä ennustuksia. Kaikki eivät kuitenkaan ilahdu Olivian läsnäolosta. Joku kylässä yrittää parhaansa säikäyttääkseen Olivian tiehensä – mutta kuka? Kun kylästä löytyy toinenkin ruumis, Tom Stilton ja Mette Olsäter kiinnostuvat tapauksesta. Jäljet näyttäisivät johtavan tuomionsa jo istuneeseen kaksoismurhaajaan. Mutta onko sama mies todella uusien murhien takana? Alkuteos: Skugga över Slagtjärn. CILLA ja ROLF BÖRJLIND ovat Ruotsin kokeneimpia käsikirjoittajia. He ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 1994, ja heidät tunnetaan erityisesti Martin Beck -elokuvista, joita on tehty jo yli viisikymmentä. Varjo lankeaa on parin yhdeksäs kirja Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Kirjasarjaan perustuva Nousuvesi-sarja on tuttu myös Suomen televisiosta.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Börjlind, Cilla, kirjoittaja.
Lukija Kerosuo Paavo
Muut tekijät

Börjlind, Rolf, kirjoittaja,

Kustantamo S&S, kustantaja,

Lempinen, Ulla, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Skugga över Slagtjärn.
Kesto 10 h 42 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Kustantamo S&S 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 42 min)
Sarja Rönning & Stilton, 9
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustantamo S&S 2025. 400 s. 978-951-52-6468-8.
Asiasanat dek
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).