Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Firma maksaa : löytöretki Latviaan

Firma maksaa : löytöretki Latviaan

Nykyisten latvialaisten ja suomalaisten esivanhemmat ovat kaikesta päätellen käyneet keskenään kauppaa jo tuhansia vuosia. Tästä todistaa myös suomen ja latvian kielten yhteinen lause ”firma maksaa” eli latvialaisittain kirjoitettuna ”firma maksā”. Yhteisestä sanastosta voisi päätellä, että työasioiden lisäksi on käyty saunassa (pirts) ja juotu olutta (alus). Samoissa tunnelmissa Latviassa löytöretkeilee Jenni Kallionsivu, jolla on pitkä kokemus työstä ja huvista balttien parissa. Hyväntuuliset tarinat yhdistelevät niin historiaa, kansatiedettä kuin kirjoittajan omia havaintojakin. Matka kulkee Riian kadunnimistä liiviläisten kesäjuhlien kautta villihevosten pariin. Jenni Kallionsivu kävi Latviassa ensimmäistä kertaa vuonna 2001. Tuolloin hän ihmetteli erikoista tuttuuden ja vierauden sekaista tunnetta, jonka maa hänessä aiheutti. Tunteelle löytyi selitys yhteisistä tavoista ja sanastosta. Samalla on paljastunut kasapäittäin uusia kysymyksiä kielen lisäksi myös kuuluisista kivistä, lehmien nimeämisperinteistä ja liikennekulttuurista. Tutustumalla Latviaan ja latviaan tulee kurkistaneeksi myös suomalaisten menneisyyteen: siihen, mikä meitä yhdistää ja erottaa. Nykyään Jenni pääsee innostamaan muitakin löytöretkille Latviaan Rozentāls-seuran toiminnanjohtajana. Hänen lempiasioitaan Latviassa ovat jugend-arkkitehtuuri, juhannusjuusto ja käsittämättömän ihana kieliopillinen ilmiö deminutiivi.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Kallionsivu, Jenni, kirjoittaja.
Muut tekijät

Rozentãls-seura julkaisija,

Julkaisukieli fin
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Rozentāls-seura [2023]. 125 s. 978-952-69121-1-0.
Asiasanat arki historia kansallinen identiteetti kansanperinne kokemukset kulttuuri kulttuurihistoria Latvia matk yhteiskuntakehitys yhteiskuntakuvaus yhtk
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).