Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Peto

Peto

Mitä tehdä, kun tietää, mutta pelkää puuttua?Taidokas nuortenromaani vallasta, rohkeudesta ja pedoista ympärillämme Teini-ikäinen Pixi muuttaa kotoa aloittaakseen koulun uudessa ympäristössä. Jo pian hän huomaa, että vaikka koulu on uusi, ongelmat ovat samat vanhat. Pixi tunnistaa kiusaajien temput. Hän huomaa asioita, joita muut eivät tunnu huomaavan. Pixin ahdistus kasvaa, kun kiusankohteeksi joutuvat niin mukava Johannes kuin myös koulunpihalle eksyvät satunnaiset eläimet. Pixi kanavoi tunteensa seinämaalauksiin, joita hän alkaa toteuttaa öisellä koulun pihalla. Kun seinämaalausten eläinhahmot yksi toisensa jälkeen katoavat, tulee Pixi entistäkin varovaisemmaksi. Kuka tietää Pixin puuhista? Tarkkaileeko joku häntä salaa pihan varjoista käsin? Pixi samastuu lähistöllä liikuskelevaan kettuun. Suloisen punaturkin tavoin hän uskoo selviävänsä piiloutumalla ja vaaroja väistämällä. Mutta kun ennen pitkää myös ketun vaisto pettää, Pixi tietää, että on tullut aika astua esiin.Mestarillisen tarinankertojan Sanna Iston lukijat ja palkintoraadit hurmanneissa romaaneissa arjen pintaa viistää aina toinen taso. Hän on saanut Arvid Lydecken -palkinnon lastenromaaneistaan Tinka ja Taika (2011) ja Maan alaiset (2016). Maan alaiset ja Näkymättömät (2023) olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina. Näkymättömät oli myös sekä Topelius- että Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Isto, Sanna, kirjoittaja.
Muut tekijät

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Peto.
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2025]. 259 s. 978-952-04-7235-1.
Asiasanat auttaminen kaunokirjallisuus kettu koulukiusaaminen nuor nuoret nuortenkirjallisuus pelko rohkeus romaanit suomenkielinen kirjallisuus