Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Vainajat vailla armoa

Vainajat vailla armoa

On huhtikuun loppu vuonna 2010, ja Helsinkiä hellivät aurinkoiset päivät. Tähtitorninmäellä, keväisen puiston laitamilla, makaa pensaikon varjoissa ruumis odottamassa löytäjäänsä. Kun vainaja lopulta päätyy oikeuslääkäri Viola Kaarion teräspöydälle, on hänellä paljon kerrottavaa epätavallisesta kuolinsyystään. Rikosylikonstaapeli Ville Karila kollegoineen saa ratkottavakseen synkän murhamysteerin, jonka kiemuraiset polut johtavat kerta toisensa jälkeen salaperäisten tapahtumien riivaamaan Hoivakoti Manderleyhin – ja jonka selvittämiseksi vaaditaan vielä toisenkin vainajan apua. Vainajat vailla armoa -teoksessa seurataan myös sarjan kahdessa edellisessä osassa esiintynyttä vaarallista auervaaraa, joka kulkee kohti vääjäämätöntä tuhoaan kuollut kostaja kintereillään.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Rainio, Sari, kirjoittaja.
Lukija Kamula Toni
Muut tekijät

Rautaheimo, Juha, kirjoittaja,

Siltala, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 18 h 18 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Siltala 2025 (Helsinki Book Brothers 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (18 h 18 min)
Sarja Mortuí non silent, 3
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Siltala 2025. 480 s. 978-952-388-183-9.
Asiasanat dek koti