Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Valhe ilman sanoja

Valhe ilman sanoja

Valhe ilman sanoja on sykähdyttävä nuortenromaani, jossa totuus ja rakkaus kamppailevat valheita ja välinpitämättömyyttä vastaan. Viimeinen toivo. Viimeinen taistelu kodista ja vapaudesta. ”Kaksi viikkoa sitten olin kököttänyt kaksikymmentäneljä tuntia Luovuuskuutiossa Airepoliksen hallinnon järjestämässä Innovaatiomaratonissa. Kilpailun jälkeen olin lausunut koko Airepoliksen edessä sanat, joita hallinto ei todellakaan olisi halunnut ihmisten kuulevan.” Teini-ikäiset Kipinä ja Ania kuuluvat kapinallisiin, jotka vastustavat Airepoliksen suljetun kaupunkivaltion totalitaarista hallitusta. He piilottelevat vastarinnan tukikohdassa ja pelkäävät oman ja rakkaidensa hengen puolesta. Kipinä on huolissaan isästään, joka raivostuu mitättömistä asioista ja salailee jotain. Mistä on kyse isän oudossa öisessä puhelussa? Ania puolestaan on pettänyt äitinsä, joka on Airepoliksen ylin johtaja. Suostuuko vastarinta pitämään hänet turvassa? Kun nuoret joutuvat eroon muista vastarintalaisista, he joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Pikkuhiljaa heille alkaa paljastua valtavia valheita, joiden varaan Airepoliksen valtio on rakennettu. Vahvatunnelmainen nuortenkirjatrilogia saa päätöksensä, kun Kipinä ja kumppanit nousevat Airepolista vastaan viimeisen kerran. Mirjami Sirén (s. 1992) on oululaislähtöinen, nykyään Kauniaisissa asuva kirjailija ja opettaja. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Lue myös sarjan kaksi ensimmäistä osaa Kaupunki ilman koteja sekä Huone ilman ovea.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Sirén, Mirjami, kirjoittaja.
Lukija Mäkynen Timo
Muut tekijät

Myllylahti Oy, kustantaja,

Sirén, Mirjami,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Valhe ilman sanoja.
Kesto 9 h 31 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2025 (Helsinki Silencio 2025)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (9 h 31 min)
Huomautukset Itsenäinen jatko-osa teokselle: Huone ilman ovea.
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti Oy [2025]. 357 s. 978-952-356-589-0.
Asiasanat Airepolis (fiktiivinen paikka) Balukavi (fiktiivinen paikka) dystopiat kapinalliset kaunokirjallisuus kaupunkivaltiot koti nuor nuortenkirjallisuus perheet rohkeus romaanit salaisuudet scfi suljetut alueet suomenkielinen kirjallisuus tieteiskirjallisuus totalitarismi valheet vastarinta
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).