Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Enkelin nyrkki

Enkelin nyrkki

Enkelin nyrkki Brownien apuna. – Evening Sun Odotettu toinen osa futismaailman kirkkaimman tähden Leon Brownin tarinaa. Leon aloittaa toisen kautensa Hammersmith Unitedin akatemiassa. Akatemiasta on tullut Leonille koti, mutta ikävät tunteet kaihertavat mieltä. Seuran kulisseissa tuntuu tapahtuvan kaikenlaista eikä oma elämäkään suju suunnitelmien mukaan. Leon epäilee, että häntä seurataan ja kuvataan salaa, ja pian hän saakin uhkaavia viestejä. Kuka kiristää Leonia ja koko seuraa? Hammersmith Unitedin edustusjoukkue Takojat kyntää syvällä, eivätkä uudet pelaajahankinnat lunasta lupauksiaan. Kun joukkue tarpoo kriisistä toiseen, akatemialaiset saavat pikkuhiljaa enemmän vastuuta. Sarjakauden viimeisessä pelissä Takojat taistelee sarjassa säilymisestä King´s Park Angelsia eli Enkeleitä vastaan. Miten Takojien käy, kun koko seuran tulevaisuus on vaarassa? Jukka Behmin nuortenromaani on toinen osa Hammersmith United -jalkapalloseurasta kertovaa trilogiaa. Ensimmäinen osa Ihmepoika Leon (2023) oli sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana että Topelius-palkintoehdokkaana. Sarja on kiinnostava kurkistus futismaailman kulissien taakse. Taidokkaasti kirjoitettu tarina, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja hauska pilke rivien välissä imaisevat lukijan mukaansa ensi riveiltä alkaen. Futismaailman kiemuroiden taustalta paljastuu nuoruuden tärkeitä teemoja, kuten itsenäistymistä, kilpailua, ystävyyttä, epäonnistumisen pelkoa ja näyttämisen halua. Jukka Behm (s. 1973) on kirjailija ja toimittaja. Hänen esikoisromaaninsa Dr. Mumbai voitti Tammen ja Bonnierin pohjoismaisen romaanikilpailun vuonna 2007, ja nuortenromaanit Pehmolelutyttö (2017) sekä Ihmepoika Leon (2023) olivat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita. Ihmepoika Leon oli myös Topelius-palkintoehdokkaan. Behmin romaani Eikä yksikään joka häneen uskoo (2018) oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana. Behmin romaanien käännösoikeuksia on myyty useisiin maihin.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Behm, Jukka, kirjoittaja.
Lukija Chávez Julius
Muut tekijät

Behm, Jukka,

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 25 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 25 min)
Huomautukset Kannessa ja nimiösivulla myös: Hammersmith United.Jatkoa teokselle Ihmepoika Leon.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2024]. 344 s. 978-952-04-6109-6.
Asiasanat epäily Iso-Britannia jalkapallo jalkapalloilijat joukkueet (urheilu) kaunokirjallisuus kilpailu nuor nuoret nuortenkirjallisuus pelaaminen pojat (ikäryhmät) rikokset romaanit suomenkielinen kirjallisuus tekstiviestit uhkauskirjeet urhe urheiluromaanit varhaisnuorten kirjat vastoinkäymiset ystävyys
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).