Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Chileläinen runoilija

Chileläinen runoilija

Huikean lahjakkaan kirjailijan kertomus isistä ja pojista, yrityksestä ja erehdyksestä ja siitä, mitä perhe oikeastaan tarkoittaa. Gonzalo on aloitteleva runoilija, joka sattumalta törmää yökerhossa Santiagossa ensirakkauteensa, Carlaan. Heidän tunteensa ovat ennallaan, mutta moni asia on muuttunut. Muun muassa se, Carlalla on nyt kuusivuotias poika, Vicente. Pian kaikki kolme muodostavat jonkinlaisen perheen – uusperheen, vaikkei sanaa vielä olekaan olemassa. Lopulta elämä vie rakastavaisia eri suuntiin – Gonzalon New Yorkiin asti. Vaikka Gonzalo pakkaa lähtiessään kirjat mukaansa, Vicente peri ex-isäpuolensa rakkauden runouteen. Kahdeksantoistavuotiaana Vicente tapaa Santiagon yöhön eksyneen Prun, amerikkalaisen toimittajan. Vicente yllyttää Prun kirjoittamaan chileläisistä runoilijoista – ei kuuluisista ja kuolleista, niin kuin Neruda, Mistral ja Bolaño, vaan tavallisista, elävistä ja elantoaan kieli vyön alla tavoittelevista runoilijoista. Prun taustatyöt vievät hänet tämän omaperäisen yhteisön pariin – erikoislaatuisen mutta pohjimmiltaan rakastavan perheen. Kysymys kuuluu, saattaako se myös Vicenten ja Gonzalon takaisin yhteen? Kirjan on suomentanut Sari Selander. Alejandro Zambra (s. 1975) on modernin chileläisen kirjallisuuden kirkkaimpia tähtiä. Chileläinen runoilija on hänen viides romaaninsa. Hän on voittanut lukuisia palkintoja kotimaassaan ja keikkunut bestsellerlistojen kärjessä niin Chilessä, USA:ssa kuin muuallakin.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Zambra, Alejandro, kirjoittaja.
Lukija Häkli Simo
Muut tekijät

Aula & Co, kustannusosakeyhtiö, kustantaja,

Selander, Sari, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Poeta Chileno.
Kesto 12 h 30 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Aula & Co 2024 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (12 h 30 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Aula & Co [2024]. 459 s. 978-952-364-433-5.
Asiasanat espanjankielinen kirjallisuus kaunokirjallisuus kirjailijuus käännökset perheet perhesuhteet psyk psykologiset romaanit romaanit runoilijat unelmat
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).