Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Sisäsiisti

Sisäsiisti

Nuoren kirjailijan kiihkeä esikoisromaani. Sisäsiisti on parikymppisen Miska Valoksen vahva esikoisromaani oman turvaverkon löytämisestä ja ympäröivään maailmaan sopeutumisesta. Transpojan näkökulmasta kerrottu teos tutkii miehen malleja perheessä, kaveriporukassa ja kulttuuripiireissä, joita kaikkia leimaa hyväosaisuus – ja joissa yksilöt voivat pahoin. Esra on transpoika, lukion toisella ja kulttuuriperheen kuopus. Hän räpiköi läpi perheillallisten, bileiden ja pakollisten kurssisuoritusten, ja ennen vapaudelta tuntuneet asiat ovat jo menettäneet hohtonsa. Elokuvaohjaajaisä on tehnyt Esrasta näyttelijän, äiti kirjoittaa autofiktiota ja siskon syömishäiriö herättää perheessä lähinnä julmuutta. Kyynistynyt Esra kamppailee ulkopuolisuuden tunteen kanssa ja kaipaa turvaa, muttei tiedä kuinka asian korjaisi. Miska Valos kirjoittaa tarkkanäköisesti perhesuhteista, nuoruudesta, transsukupuolisuudesta ja Helsingin kulttuuripiirien itseironisista vesoista. Miska Valos (s. 2002) on helsinkiläinen esikoiskirjailija. Hän on valmistunut ylioppilaaksi Kallion lukiosta ja opiskelee tällä hetkellä kirjoittamista Teatterikorkeakoulussa. Valos viihtyy elokuvien ja täytettyjen eläinten parissa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Valos, Miska, kirjoittaja.
Lukija Lauronen Mikko
Julkaisukieli fin
Kesto 8 h 18 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (8 h 18 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2023]. 320 s. 978-951-0-48970-3.
Asiasanat esikoisteokset hyväosaisuus identiteetti kaunokirjallisuus lukiolaiset naik nuoret nuorten aikuisten kirjat nuortenkirjallisuus perhesuhteet pojat (ikäryhmät) queer-kirjallisuus romaanit sateenkaarikirjallisuus sopeutuminen suomenkielinen kirjallisuus transihmiset transsukupuolisuus turvallisuus ulkopuolisuus ystävyys
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).