Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Neulekekkerit : saumattomat lasten neuleet

Neulekekkerit : saumattomat lasten neuleet

Neulo saumattomasti lämpimät neuleet 1–12-vuotiaille!Kun muistissa on oikean ja nurjan neulominen, kirjan ohjeet auttavat siitä eteenpäin! Paidat, housut, mekot, pipot, sukat ja muut asusteet neulotaan saumattomasti pyörö- tai sukkapuikoilla, ja viimeiseksi ommeltavista saumoista tai erillisten kappaleiden yhdistämisestä jälkikäteen ei tarvitse huolehtia. Neulottaessa ylhäältä alas malleja voi helposti sovittaa ja muokata työn edetessä.Pikamuodin kiihtyvässä maailmassa oman tunnelmansa ja vastapainonsa tuo neulominen. Lämmittäville ja kestäville villavaatteille on kysyntää, ja lapsille mieluisat arjen perusvaatteet saa neulomalla ne itse. Parhaimmillaan pipon tai huivin neuloo ohjeiden innoittamana parissa illassa, ja käytössä ne kestävät vuosia. Kirjan ohjeet perustuvat monipuolisesti eri lankavalmistajien ja materiaalien käyttöön. Kuvalliset ohjeet työvaiheista auttavat aloittelevaa neulojaa, ja kokenutkin neuloja löytää kirjasta uusia tapoja esimerkiksi villasukkaan tai huppariin ylhäältä alas neuloen. Myös lapsi voi itse neuloa osan ohjeista aikuisen tukemana. Tervetuloa neulomaan yhdessä neulekekkereille!Veera Jussila on vaatetusalan muotoilija, kahden lapsen äiti, yrittäjä, hämeenlinnalainen kunnallispoliitikko ja suositun Mehukekkerit-käsityöblogin kirjoittaja. Ohjeillaan ja ideoillaan Veera kannustaa lukijoita rauhoittumaan ja löytämään luovuutensa käsitöiden parissa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Jussila, Veera, kirjoittaja, valokuvaaja.
Julkaisukieli fin
Saavutettavuustiedot tuntoaistiin perustuva
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Celia 2023)
Ulkoasu pistekirja (4 vihkoa, 296 s., 200 kt)
Huomautukset Kannessa myös: Koot 1-12-vuotiaille.Tekstit, kuvat ja ohjeet: Veera Jussila.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Tammi [2019]. 168 s. 978-952-04-0865-7.
Asiasanat asusteet käsityöohjeet käsityöt lastenvaatteet neuletyöt neulonta
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).