Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Simpauttajan hinta : timotein tuoksu II : romaani

Simpauttajan hinta : timotein tuoksu II : romaani

Menestysromaanin synty ja sen hinta. Heikki Turunen paljastaa Simpauttajan rehevän alkuvoiman lähteet. Simpauttajan hinta on itsenäinen jatko-osa vuonna 2021 ilmestyneelle romaanille Timotein tuoksu. Heikki Turunen kertoo siinä jäljittelemättömään tapaansa Suomen, maaseudun, ikäpolvensa ja oman minänsä tarinaa vuosilta, jolloin yhteiskunnan rakennemuutos pakotti miljoonat nuoret kaupunkeihin aiheuttaen heissä nykypäivän pakolaistenkin sopeutumisvaikeuksiin verrattavan kulttuurishokin.Pohjoiskarjalaisen Turusen esikoinen ilmestyi 1973 mullistaen nuoren lehtimiehen elämän. Vuosituhannen taitteessa se valittiin 1900-luvun parhaaksi suomalaiseksi esikoisromaaniksi. Simpauttajan hinnassa ikääntyvä kirjailija taustoittaa viisikymppisen esikoisensa teemoja ja sen henkilöiden taustoja. Samalla hän paljastaa sen ja koko tuotantonsa uhrit ja hinnan, joka liikuttaa, järkyttää, hävettääkin.Heikki Turunen on syntynyt 9. joulukuuta 1945 Pielisjärvellä ja asuu nykyisin Juuan kunnassa Pielisen rannalla. Hänen esikoisromaaninsa Simpauttaja julkaistiin vuonna 1973. Turunen varttui Suomen maaseudun kulta-aikana, mikä teki hänestä parantumattoman maalaisromantikon.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Turunen, Heikki, kirjoittaja.
Lukija Rauvala Tapio
Muut tekijät

Turunen, Heikki,

Julkaisukieli fin
Kesto 13 h 12 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (13 h 12 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2023]. 412 s. 978-951-0-49114-0.
Asiasanat autioituminen ikääntyneet kaunokirjallisuus kirjailijat kirjoittaminen koti maas maaseutu maaseuturomaanit muistelu omaelämäkerrallisuus rakennemuutos romaanit sukupolvet sukupolvikokemukset suomenkielinen kirjallisuus Suomi yhteiskunnalliset romaanit yhtk
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).