Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Aki Sirkesalo : musiikki soi

Aki Sirkesalo : musiikki soi

”Musiikki groovasi. Se ei ollut rockia, se ei ollut iskelmää, se oli aivan jotain muuta...” Ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja kesken jääneestä elämästä. Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta. Teos uppoutuu Aki Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Jo pienenä Sirkesalon sisällä soi bändi, jonka musiikki siirtyi vihkoihin ja demokaseteille. Hän omaksui eri musiikkityylejä progesta punkiin ja reggaesta souliin. Vuonna 1995 ilmestyneen Mielenrauhaa-albumin myötä määrätietoisen musiikintekijän visio ja Suomen kansan maku kohtasivat toisensa. Ensimmäinen soololevy oli välitön menestys. Sirkesalon musiikillinen elämäkerta perustuu haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin. Haastatteluja ovat antaneet lukuisat Akin ystävät, yhteistyökumppanit, musiikkialan vaikuttajat ja aikalaismuusikot. Akaan Toijalasta kotoisin oleva Laura Haarala (s. 1982) on musiikkialan asiantuntija, joka on erikoistunut populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin ja musiikkialan tuotantoihin. Haarala on vaikuttanut kulttuurialan yhdistyksissä, laulanut useissa yhtyeissä ja kirjoittanut mm. Bändin käsikirjan (2018) Aiju Salmisen ja Hanna Kauppisen kanssa. Antti Luukkanen (s. 1975) on koko ikänsä musiikin parissa viihtynyt toimittaja. Hän on kirjoittanut Soundiin vuodesta 1998 lähtien artistihaastatteluja sekä levyarvosteluja. Akaan Viialassa asuva Luukkanen on erityisen kiinnostunut suomalaisen populaarikulttuurin ja rockin historiasta.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Haarala, Laura, kirjoittaja.
Lukija Häkli Simo
Muut tekijät

Luukkanen, Antti, kirjoittaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 35 min
Julkaisutiedot Helsinki Into 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 35 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Into [2022]. 240 s. 978-952-351-971-8.
Asiasanat diskografiat eläm elämäkerrat historia koti laulajat musiikinhistoria muusikot popmusiikki populaarimusiikki soul Suomi tait
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).