Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Paula Koivuniemi : superladyn matkassa

Paula Koivuniemi : superladyn matkassa

Paula Koivuniemi aloitti laulajanuransa 1960-luvulla tangon ja tanssilavojen kultavuosina. 1970-luvun kokeilujen jälkeen hän vakiinnutti paikkansa ykkösartistien joukossa ja oli 1980-luvulla maan iskelmäkuningatar lukuisine menestyslevyineen. Tällä vuosituhannella hän on villinnyt nuorisoa rockfestivaaleilla ja tehnyt itsestään artistina ikonin, jolle kaikki on mahdollista. Hän on omalla tavallaan iätön ja ajaton. Paulan elämän suuri rakkaus on ollut musiikki, mutta siihen on mahtunut myös äitiyttä, avioliittoja, eroja ja monenlaisia ihmissuhteita. Kiinnostavaa on, millainen ihminen on tämä nainen, joka on pystynyt kestämään julkisuutta ja menestymään urallaan jo seitsemällä vuosikymmenellä. Lähde mielenkiintoiselle matkalle läpi vuosikymmenien Paulan ainutlaatuista uraa ja elämää seuraten. Matkaoppaana sinulla on Hellevi Pouta, joka on työskennellyt henkilöhaastatteluihin keskittyvänä toimittajana kaikki nämä samat vuosikymmenet.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Pouta, Hellevi, kirjoittaja.
Lukija Flink Pinja
Julkaisukieli fin
Kesto 8 h 1 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2022 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (8 h 1 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Readme.fi [2021]. 239 s. 978-952-373-284-1.
Asiasanat eläm elämäkerrat iskelmät koti laulajat menestyminen popmusiikki tait urakehitys viihdemusiikki viihdetaiteilijat
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).