Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ainutkertainen Sami Saari

Ainutkertainen Sami Saari

Sami Saaren elämäkerta kertoo laulajan ja samalla koko Suomi-soulin tarinan suurimpia iloja ja syvimpiä suruja unohtamatta.Sielukas elämäkerta pienestä, kiharapäisestä pojasta, josta kasvoi sointu soinnulta yksi Suomen tunnetuimmista artisteista.Nuori Sami Saari lähtee ystävänsä Aki Sirkesalon vanavedessä Helsinkiin luomaan uraa muusikkona. Elämään astuu uusia ystäviä ja muusikoita – sekä kauniita naisia. Aktiivinen ja herkästi rakastuva mies vie kyydissään vauhdikkaalle keikkareissulle halki Suomen. Sami kertoo elämänsä iloista, ihmissuhteista, onnistumisista ja syvistäkin murheen karikoista.Musiikki on koko ajan läsnä. Samin tarina käy läpi koko Suomi-soulin nousun, kulta-ajan, laskun ja nykyhetken. Kuka tutut laulut on tehnyt, mitä tarinoita niiden takana on? Millaista Suomessa on tehdä soulmusiikkia, kun täkäläiseen sielunmaisemaan tuntuu istuvan melankolisempi musiikki?Kuulemme matkalaukullisen muistoja Samin elämää koskettaneilta ihmisiltä, bändikavereilta ja musiikkialan tunnetuilta henkilöiltä.Sami Saari on tehnyt musiikkia vuodesta 1975 ja hän on julkaissut kahdeksan sooloalbumia sekä esiintynyt useiden artistien kanssa. Tällä hetkellä hän tekee aktiivisesti musiikkia Jazzpojat-orkesterinsa kanssa.Laura Parkko (s. 1978) on kouvolalainen päätoimittaja ja viestinnän ammattilainen, jonka elämään musiikki on kuulunut jo lapsesta asti.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Parkko, Laura, kirjoittaja.
Lukija Häkli Simo
Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 13 min
Julkaisutiedot Jyväskylä Docendo 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 13 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Jyväskylä, Docendo 2022. 239 s. 978-952-382-176-7.
Asiasanat eläm elämäkerrat koti laulajat muusikot popmusiikki soul Suomi tait
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).