Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ninon : rakkauden mestari

Ninon : rakkauden mestari

Isäänsä kaipaamaan jäänyt lapsi, maailman tunnetuin kurtisaani, luostariin pakotettu vanki, kulttuuripiirien rakastama älykkö, aikansa vahva nainen. Vuonna 1623 köyhään aatelisperheeseen syntynyt Anne de Lenclos, lempinimeltään Ninon, oli tuota kaikkea. Mutta hänen täytyi olla myös intohimoinen ihminen, joka teki epäsovinnaisia valintoja. Ninon – rakkauden mestari kuvittaa ja kertoo, miten kuuliaisesta kahdeksanvuotiaasta pariisilaistytöstä kasvaa koko aateliston ja hovin himoitsema nainen, peloton henkisten ja ruumiillisten nautintojen puolustaja ja arvostettu ystävä. Ninon on myös koskettava kertomus suuresta rakkaudesta, joka voi olla täydellistä vain saavuttamattomana. Rosenbergin kerronta on asiantuntevaa ja aistillista, se herättää eloon 1600-luvun Pariisin. Aateliston tavat, kodit, vaatteet ja ruoat on kuvattu historioitsijan tarkkuudella, ja rakastaminen – sillä rakkautta monissa muodoissaan Ninonin elämään mahtuu – hyökyy kohti lukijaa hävyttömän rohkeana. Uusi historiallisen romaanin taituri on syntynyt. Riikka-Maria Rosenberg (s. 1977) on Helsingissä ja Janakkalassa asuva historioitsija, joka haluaa tuoda historian naiskohtaloita suuren yleisön tietoisuuteen. Hän on työskennellyt Ninon de Lenclos’n ja 1600-luvun pariisittarien parissa yli kymmenen vuoden ajan. Aiheesta on syntynyt muun muassa tohtorin väitöskirja sekä Ulla Tuomarlan kanssa toimitettu tietokirja Markiisitar de Sévignén kirjeet 1648–1696 (Teos, 2020).

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Rosenberg, Riikka-Maria, kirjoittaja.
Lukija Korolainen Crevier Anna
Julkaisukieli fin
Kesto 12 h 11 min
Julkaisutiedot Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2021 (Helsinki Book Brothers 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (12 h 11 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos 2021. 978-952-363-124-3.
Asiasanat aikuistuminen hedonismi historialliset romaanit kaunokirjallisuus kurtisaanit köyhyys lapsuus luostarit maanpako Pariisi Ranska romaanit suomenkielinen kirjallisuus yläluokka
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).