Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kieli jota puhuimme

Kieli jota puhuimme

Klassikon asemaan nousseessa teoksessaan Kieli jota puhuimme Natalia Ginzburg kuvaa torinolaista perhettä Mussolinin ajan Italiassa. Juutalaisen isän ja katolilaisen äidin lapset kasvavat aikuisiksi Italian ajautuessa kohti fasistista yhteiskuntaa ja toista maailmansotaa. Perheen asema on vaikea – he ovat jyrkkiä fasismin vastustajia. Eloisassa ja humoristisessa teoksessaan Ginzburg herättää henkiin suuren italialaisen perheen, jolla on omat rutiinit ja rituaalit, villitykset, lentävät lauseet ja tarinat. Pohjimmiltaan Kieli jota puhuimme on tarina perheestä ja kielestä; tarinankerronnasta sekä selviytymiskeinona että petoksen ja vallankäytön välineenä. ”Aina kun huomasin kirjoittaneeni fiktiota vanhasta tottumuksesta, tuhosin kirjoittamani. Paikat, tapahtumat ja henkilöt ovat kaikki todellisia,” Ginzburg kertoo kirjan esipuheessa ja jatkaa: ”Kenties kaikille ei ole mieleen, että heidän koko olemuksensa etu- ja sukunimeä myöten on talletettu kirjaan. Siihen minulla ei ole mitään sanottavaa.” Natalia Ginzburg on 1900-luvun merkittävimpiä italialaiskirjailijoita. Hänen laajaan kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, pienoisromaaneja, novelleja, esseitä ja näytelmiä. Kirjailijanuransa lisäksi hän toimi kustannustoimittajana ja kääntäjänä ja oli Italian parlamentin jäsen vuosina 1983–1987. Kieltä jota puhuimme pidetään laajalti Ginzburgin pääteoksena.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Ginzburg, Natalia, kirjoittaja.
Lukija Manto Erja
Muut tekijät

Melander, Elina, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Lessico famigliare
Kesto 7 h 50 min
Julkaisutiedot Helsinki Aula & Co 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 50 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Aula & Co 2021. 978-952-364-069-6.
Asiasanat antifasismi fasismi Italia italialaiset italiankielinen kirjallisuus juutalaiset katoliset kaunokirjallisuus kieli käännökset perheet perheromaanit romaanit toinen maailmansota Torino yhteiskunta
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).