Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Isän kädestä : Lauri Huovisen ensimmäinen elämä

Isän kädestä : Lauri Huovisen ensimmäinen elämä

Etäiseksi jääneellä isällä oli salaisuuksia, joista hän ei koskaan puhunut. Isän kädestä on Sakari Huovisen kertomus tunnetusta kirkonmiehestä Lauri Huovisesta, jonka ankaruuden takaa paljastuu syvästi haavoittunut ihminen. Lauri Huovisen elämää varjosti ensimmäisen suuren rakkauden ja puolison varhainen kuolema. Kolme pientä poikaa Eero, Matti ja Sakari jäivät katselemaan isän mykkää surua, joka ei enää päästänyt lähelle. Vuosikymmenten jälkeen Sakari Huovinen halusi selvittää isänsä salaisuuden. Päiväkirjoista ja vanhempiensa tiiviistä kirjeenvaihdosta hän löysi myös rakkauden tuskan, sota-ajan Helsingin, natsi-Saksan yliopistot ja modernisoituvan Suomen. Kirja kertoo elämänarvojemme historiasta: mielekkyyden, mielenrauhan ja tyydyttävän rakkauden etsinnästä menneinä vuosikymmeninä. Lauri Huovinen oli monin tavoin syvästi oppinut, teologian ja filosofian tohtori ja professori. Hän oli armoitettu puhuja, joka ei kuitenkaan osannut suoda armoa itselleen. SAKARI HUOVINEN (s. 1951) on oikeustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja menestynyt yrittäjä. Kun hän oli kolmevuotias, kuoli äiti. Isän vei työ ja uusi perhe. Kotipaikat vaihtuivat ja vierautta hän koki kaikkialla. Vasta löydettyään kirjeistä äitinsä ja nähtyään isänsä kohtalon uusin silmin, Sakari tuntee olevansa sinut menneisyytensä kanssa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Huovinen, Sakari, kirjoittaja.
Lukija Oksanen Taisto
Julkaisukieli fin
Kesto 14 h 21 min
Julkaisutiedot Helsinki Teos 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (14 h 21 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Teos [2020 978-952-363-034-5.
Asiasanat avioliitto aviovaimot elämäkerrat henkilökuvat kuolema papit tuomiorovastit
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).