Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ennen kuin olet poissa : kirjeitä pojalta isälle, isältä pojalle

Ennen kuin olet poissa : kirjeitä pojalta isälle, isältä pojalle

Kirje Rafael Donnerilta lukijalle: Kuusitoistavuotiaana päätin, että minusta tulee suuri elokuvaohjaaja. Syy: joko teini-iän hybris/teinin suuret luulot itsestään tai alemmuuskompleksi. Tai ehkä molemmat yhtä aikaa.Ryhdyin opiskelemaan elokuva-alaa. Vähitellen tajusin, ettei suureksi ohjaajaksi tuleminen ole helppoa eikä kovin mukavaakaan, mutta jääräpäisenä ihmisenä en luovuttanut.Ja olihan minulla ehkä jotain kuvaamisen arvoista: isäni Jörn Donner. Minulla oli access, dokumentaristin Graalin malja, ja syntyi suunnitelma dokumenttielokuvasta. Siitä tulisi minun magnum opukseni: henkilökohtainen, intiimi teos ikääntyvästä julkkisisästä ja eksistentiaalisesti hämmentyneestä pojasta.Jotain kuvattiinkin, mutta ei siitä mitään tullut. Tajusin että voin tehdä teoksen isästäni vain hänen omilla ehdoillaan, kielen välityksellä. Idea virisi henkiin toisessa muodossa: kirjeenvaihtokirjana meistä, minusta, hänestä, elämästä ja kuolemasta.Kirja on kirjoitettu itsekkäistä syistä. Se ei missään nimessä ole isänmurha. Minun vain on saatava tietää, kuka isäni on, sillä muuten en tiedä, kuka itse olen.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Donner, Rafael, kirjoittaja.
Lukija Mäkynen Timo
Muut tekijät

Donner, Jörn, kirjoittaja,

Jänisniemi, Laura, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Innan du försvinner
Kesto 4 h 10 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2020 (Helsinki Silencio 2020)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (4 h 10 min)
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Teos & Förlaget [2018]. 150 s. 978-951-851-904-4.
Asiasanat elokuvaohjaajat isät kirjailijat suomenruotsalaiset kirjeenvaihto kirjeet pojat (perheenjäsenet)
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).