Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Punainen myrsky

Punainen myrsky

Palkitun tekijän ravisteleva uutuusPakahduttava romaani sodan keskellä varttuneesta pojasta, josta kasvaa rauhantekijä. Punainen myrsky on ajankohtainen taidonnäyte yhdeltä aikamme lahjakkaimmista kirjailijoista.”Äiti”, sanon, kun myrsky on ohi.”Mitä kulta?””Tietääkö kukaan, että me olemme täällä?””Missä?””Täällä aavikolla. Tällä leirillä.””Miksi sinä sitä mietit?””Jos myrsky vie meidät, tietääkö kukaan, että me olimme olemassa?”Hassan Wardi syntyy Irakin Najafissa perheeseen, jossa on paljon rakkautta ja suuri salaisuus. Hänen isänsä taistelee Saddam Husseinin hirmuhallintoa vastustavan vastarintaliikkeen joukoissa ja on jatkuvassa hengenvaarassa.Isä on urhea ja taipumaton, hänen kaltaisensa poika haluisi olla.Hassanin äiti kylvettää lapsiaan rakkaudessa, piirtää selkään kukkien ja perhosten kuvia, laulaa uneen.Punainen myrsky kertoo yhden irakilaisperheen tarinan sodan jaloista pakolaisleireille ja lopulta Suomen pakkasiin.Elina Hirvonen kirjoittaa säälimättömän rehellisesti maailmasta, jossa lapset tekevät mitä vain saadakseen aikuisen hyväksynnän, maailmasta, joka on meille uutisista tuttu mutta kuitenkin läpeensä vieras.Romaani perustuu Hussein Al-Taeen lapsuudenperheen tarinoihin.Elina Hirvonen (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija, journalisti ja dokumentaristi, jonka teoksia on käännetty yli kymmenelle kielelle. Punainen myrsky on hänen neljäs romaaninsa. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman oli Finlandia-palkintoehdokas. Toisesta romaanistaan Kauimpana kuolemasta Hirvonen sai Kalevi Jäntin palkinnon. Edellisestä romaanistaan Kun aika loppuu Hirvoselle myönnettiin Nuori Aleksis -palkinto.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Hirvonen, Elina, kirjoittaja.
Lukija Vauhkonen Panu
Julkaisukieli fin
Kesto 5 h 27 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2020 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2020)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (5 h 27 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö, [2019]. 978-951-0-43646-2.
Asiasanat aikatasot avustustoiminta Irak kaunokirjallisuus kotiseutu kriisialueet lapsuus lähetetyt työntekijät muistot pakolaiskirjallisuus pakolaisuus paluu psykologiset romaanit romaanit suomenkielinen kirjallisuus Syyria työmatkat yhteiskunnalliset romaanit yhteiskuntakehitys
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).