Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Viiton - olen olemassa

Viiton - olen olemassa

Viiton - olen olemassa on väkevä kuvaus identiteettinsä kanssa kamppailevan kuuron nuoren kasvusta kulttuuristaan ylpeäksi, viittomakieliseksi aikuiseksi. Kuulevien vanhempien kuuro lapsi ja ainoa kuuro myös varhaisessa elinpiirissään - siinä lähtökohdat nuoruusiässä läpikäymälleni identiteettikriisille. Kriisi olisi voinut päättyä traagisesti, mutta niin ei kohdallani onneksi käynyt. Kuitenkin vasta vuosien etsikkoajan jälkeen löysin lopulta kuuron identiteetin ja suomalaisen viittomakielen äidinkielekseni. Halusin kirjoittaa elämästäni kirjan jakaakseni kokemukseni kenen tahansa kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvan kanssa. Aihe on yhteiskunnassamme erittäin ajankohtainen, sillä kieli- ja kulttuurivähemmistöt ovat nousseet näkyvästi parrasvaloihin. Usein ajatellaan, että vähemmistöillä asiat ovat huonosti, ja niissä elävät poikkeavat valtaväestöstä muutenkin - negatiivisessa mielessä. Kirja tarjoaa oivan välineen kuurojen maailmaan eläytymiselle ja virheellisten käsitysten korjaamiselle. Samalla se antaa vahvat näytöt kuurouden ja viittomakielen hyödyistä niin kuuroille itselleen kuin koko valtaväestölle.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Salonen, Juhana, kirjoittaja.
Julkaisukieli fin
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2020 (Helsinki Celia 2020)
Ulkoasu pistekirja (5 vihkoa, 341 s., 262 kt)
Julkaisutiedot Helsinki, BoD - Books on Demand [2017]. 173 s. 978-951-568-135-5.
Asiasanat kielelliset vähemmistöt kokemukset kuurot kuurous muistelmat viittomakieli viittomakieliset