Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Kovassa valossa

Kovassa valossa

Ihmisen on tiedettävä paikkansa, Suoma ajattelee. Hänen miehensä Heimo on neuvokkuudellaan ja uutteruudellaan noussut vakuutusyhtiössä merkittävään asemaan. Toista oli ennen, kun Suoma oli vain koti apulaisena tohtorisperheessä ja Heimo tuuraamassa äitiään alusvaateliikkeessä. Mutta ajatkin olivat toiset. Alhaalta saattoi neuvokkuudella nousta ylös, mutta ylhäällä on parempi katsoa vain ympärilleen eikä alas. Silti on asioita, joita ei voi nähdä edes lähimmässä ihmisessä. Heljä on lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta työ kirjakaupassa on hienoa. Vähitellen hän ihastuu Tarmoon, Suoman poikaan, joka oli Saksassa vapaa ehtoisena. Tarmo on hänelle hyvä mies, hänen ystävänsä yliopistossa sanoo. Mutta mitä kaikkea tavallinen ihminen voi ymmärtää? Pertti Lassilan Kovassa valossa piirtää äärimmäisellä herkkyydellä esiin kahden naisen elämät 1900-luvun alkupuolen Helsingissä. Se on yksityisen kautta valottuva ristikuva sääty-yhteiskunnasta, avoin kysymys siitä, mikä on oikein sekä kaihoisa kuvaus ajasta - siitä, millaiseksi se voi meidät pakottaa. Pertti Lassila (s. 1949) on julkaissut kolme kiitettyä romaania, joista Armain aika (Teos, 2015) oli Finlandiaehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin 1973-2013 ja työskennellyt mm. kustannus johtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lassila, Pertti, kirjoittaja.
Lukija Alander Erja
Julkaisukieli fin
Kesto 5 h 36 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (5 h 36 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2019 217 s. 978-951-851-956-3.
Asiasanat aikakausiromaanit ajankuvaus Helsinki kaunokirjallisuus kotiapulaiset naisen asema orvot parisuhde romaanit suomenkielinen kirjallisuus sääty-yhteiskunta
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).