Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Hautaustoimisto Wähähappinen

Hautaustoimisto Wähähappinen

Hurtinhauskaa huumoria Huovisen ja Paasilinnan tassunjäljissä!Onni Mäihälä ja hänen vetelä koiransa Vauhkonen ajautuvat hommiin, joissa on naurussa pitelemistä: hautaustoimiston tilapäisavuksi.Kyltissä luki ""VÄHÄHAPPINEN, tervetuloa aitojen ihmisten kylään!"" P-kirjaimille oli ammuttu silmät isokaliiperisella kiväärillä, puhuri heilutti tolpan ympärille kietaistujen sukkahousujen terää. Esiintyminen pienessä kyläkirjastossa jännittää, vaikka tukena on Vauhkonen, Onnin esikoiskirjan veltto luppakorvainen päähenkilö. Mutta ensin on autettava Hautaustoimisto Wähähappista saamaan multiin kotipuolen suuri poika, Avuttomien solisti Veke Kukkurainen. Pian Onnin kekseliäisyyttä tarvitaan makaaberissa tilanteessa jos toisessakin. Markku Ropponen tunnetaan varsinkin Kuhala-dekkareistaan, joiden erityismausteena on yksityisetsivän koira Hippu. Vuonna 2018 hän päästi irti sisäisen humoristinsa ja syntyi Koirapuistoromaani. Siinä esitellyn Onnin ja tämän koiran Vauhkosen valloittavaa tarinaa jatkaa nyt Hautaustoimisto Wähähappinen.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Ropponen, Markku, kirjoittaja.
Lukija Rauvala, Tapio
Julkaisukieli fin
Kesto 10 h 21 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (10 h 21 min)
Julkaisutiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Tammi [2019 978-952-04-0421-5.
Asiasanat hautajaiset muusikot järjestäminen hautauspalvelut hautausurakoitsijat huumori kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kirjailijat kommellukset kylät Vähähappinen lemmikkieläimet koira romaanit veijariromaanit