Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

1793

1793

Rujonkaunis romaani 1700-luvun lopun Tukholman pimeästä puolesta.Kuningas Kustaa III on ollut jo vuoden poissa päiviltä ja Ruotsi on paroni Reuterholmin rautaisessa otteessa. Ranskan vallankumouksen aallot lyövät pohjoiseenkin rantaan, jonne laivat tuovat myös huumaavaa uutuusjuomaa, kahvia.Sodassa vammautuneet miehet toimivat epävirallisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi siveyttä valvovista.Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista, joka on vailla raajoja, silmiä ja kieltä. Murhaa selvittämään tarvitaan vielä keuhkotaudin riivaama lainoppinut Cecil Winge. Henkirikos yhdistää säädyt ja sukupuolet, ja kaksi resuista tutkijaa, joiden aseena on Wingen äly ja Cardellin puinen käsiproteesi, verraton ase kapakkatappeluissa.Vuoden 1793 Tukholma on korruptoitunut, sairas ja likainen. Ja tulossa on vielä historiallisen ankara talvi.Näistä lähtökohdista Niklas Natt och Dag maalaa ajankuvaltaan täyteläisen freskon, jonka neljä kertojanääntä määrittävät vuodenaikojen väripaletin.Vaikka Natt och Dagin sävyt ovat yhtä tummia kuin aikakausi jota hän kuvaa, niin kieli kasvattaa rumuudesta myös uskomatonta kauneutta. 1793 on viihdyttävä ja rikas romaani. Sen maailmassa ihmisten kohtalo on liki kurjaakin kurjempi, mutta sanomassa on silti toivon pilkahdus.Niklas Natt och Dag (s. 1979) kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Kun Natt och Dag ei lue tai kirjoita, hänellä on tapana soittaa kitaraa, mandoliinia, viulua tai japanilaista bambuhuilua, shakuhachia. Hän asuu Tukholmassa vaimonsa ja pariskunnan kahden lapsen kanssa.Ruotsin Dekkariakatemia palkitsi 1793:n vuoden 2017 parhaana esikoisteoksena.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Natt och Dag, Niklas, kirjoittaja.
Lukija Pitkänen Jukka
Muut tekijät

Koski, Kari, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos 1793
Kesto 14 h 58 min
Julkaisutiedot Helsinki Johnny Kniga 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (14 h 58 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Johnny Kniga [2018]. 978-951-0-43331-7.
Asiasanat esikoisteokset historialliset romaanit kaunokirjallisuus ruotsinkielinen kirjallisuus käännökset kaupungit Ruotsi Tukholma 1700-luku murha poliisit rikoskirjallisuus romaanit yhteiskuntakuvaus kustavilainen aika 1793 yhteiskuntaluokat
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).