Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Mitä jälkeen jää : taito tehdä kuolinsiivous

Mitä jälkeen jää : taito tehdä kuolinsiivous

Aika jättää meistä jokaisesta aikanaan, mutta ennen sitä voimme käydä läpi elämäämme siivouksen avulla. Ruotsissa bestselleriksi noussut kirja kertoo, että kuolinsiivous on yhtä tärkeä sinulle kuin niille, jotka jälkeesi jäävät, kun aika koittaa. Jos koti on täynnä omaisuutta, jota ei tarvitse, jota ei edes muista, jota ei arvosta tai edes halua omistaa, kannattaa keventää taakkaa.Kodin perusteellinen siivoaminen ja tarpeettomasta tavarasta eroon hankkiutuminen helpottavat arkea jo kauan ennen kuolemaa. Siivoajan iälläkään ei ole merkitystä. Jos lipaston laatikot pursuilevat tai pullollaan olevan vaatekaapin ovi ei tahdo mennä kiinni, on aika toimia. Mitä jälkeen jää on hauska, koskettava ja virkistävä kirja vaikeasta aiheesta. Käytännön vinkkien lisäksi kirja keskittyy henkiseen puoleen ja kannustaa puhumaan kuolemasta esimerkiksi aikuisten lasten kanssa. Eikä siivouksen tarvitse tuntua taakalta, vaan se voi parhaimmillaan olla katsaus omaan henkilöhistoriaan ja keventää mieltä sekä elämää.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Magnusson, Margareta, kirjoittaja.
Lukija Ström Maija-Liisa
Muut tekijät

Sallamo, Lauri, kääntäjä,

Tihveräinen, Heidi, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Döstädning
Kesto 2 h 50 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Ulkoasu perusäänitys (2 h 50 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Tammi [2018]. 978-951-31-9619-6.
Asiasanat esineet järjestys koti järjestäminen oppaat (teokset) pesänselvitys siivous säilytystilat tavarat
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).