Sodanjälkeisestä ajasta puhutaan yhteen hiileen puhaltamisen kautena, jolloin Suomi oli parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Lapset ponnistelivat nuoruuteen ja aikuisuuteen hyvin erilaisista oloista. Toisten lapsuus oli onnellinen, kun taas toisille kasautui kohtuuttomasti koettelemuksia, puutetta ja pelkoa. Aamusta iltaan jatkuva työnteko, jurot, alkoholisoituneet isät ja äitien vakavuus varjostivat monen lapsuutta. Toisaalta lasten elämään toivat iloa muut turvaverkot, kuten ystävät, luonto ja kotieläimet. Lapsen silmin elämä saattoi olla myös jännittävää, kun vanhempien kiire jätti tilaa omille seikkailuille.Jälleenrakentajien lapset palaa laajojen alkuperäislähteiden, muisteluaineistojen ja ennen julkaisemattomien valokuvien myötä eri puolille 1940- ja 1950-luvun Suomea. Teos osoittaa, kuinka lapsuus kulkee mukana läpi elämän ja kuinka vahvan jäljen sota jättää sen kokeneisiin. Moni muistaa lapsuudestaan päällimmäisenä vaikeista asioista vaikenemisen. Kertomuksista piirtyykin tärkeimpänä halu ymmärtää omien vanhempien kokemuksia.