Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Nokkosmadonna

Nokkosmadonna

Nokkosmadonna kertoo suuresta yhteiskunnallisesta murroksesta, joka kohtasi suomalaista kartanokulttuuria, aateliskartanoita ja niissä elettyä elämää. Romaani luotaa tähän historiamme ainutkertaiseen unohdettuun maailmaan. Kartanoiden kohtaloista ei ole kirjoitettu suomalaisessa kaunokirjallisuudessa, vaikka kartanoiden häviäminen mullisti lukemattomien ihmisten elämän-, maailman- ja ihmiskuvan.Kartanot olivat aikoinaan suojaisia omavaraisia saarekkeita. Ne olivat huomattavia työnantajia maaseudun tilattomille ja muille osattomille. Viime sotien aikana kartanot elivät vuosisataista yhteiskunnallista iltaruskoaan. Kartanoiden sisäisestä elämästä ja niiden asujaimistosta tiedetään vähän.Kartanoiden viime sotien elämäntapaa ja murrosta on yksilöity fiktiivisessä kartanossa nimeltä Gentgård, Kenttilä. Sen elämismiljöön ja ajan kuvaaminen on näyttämö, jossa aateliston rikkaus ja alustalaisten köyhyys solmiutuvat toisiinsa. Kartanon omistaa vapaaherra Willem von Genthahn loistonhaluisen puolisonsa kanssa. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, hienostunut Gisella ja ristiriitainen Sargit, sekä poika, kartanon perijä Rolf. Hänen traagisesta onnettomuudestaan alkaa kartanon sisäinen hajoaminen.Kartanon alustalaisista poikkeaa isännöitsijä Elias Koroila perheineen. Kartanon häviössä kulkee omavetoisena tarinana Koroilan perheen selviytyminen. Romaanin polttopiste on tytär Katri, joka on lahjakas ja heräävä nuori ihminen. Hänelle antaa luottamusta syvä rakkaus Pihlaman Kristeriin. Katrin ponnistelu tietoon ja sivistykseen on elämäntahtoa sodan ja häviämisen keskellä.Ihmistä kohtalona pitävä kulttuuri katoaa, syntyy uusi ”ihmislaji” monen muun kadotessa ajan nieluun. Romaani on saanut aineksensa suullisesta historiasta, näkökulma on mikrohistoriallinen.Kirjailija Kaija Lehmuskallio on tehnyt pitkän tieteellisen uran lukemisen tutkijana ja dosenttina, toiminut asiantuntijana kansainvälisissä yhteisöissä. Hänet on palkittu mm. Aapiskukko-palkinnolla lukemisen

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lehmuskallio, Kaija, kirjoittaja.
Lukija Vauhkonen Panu
Julkaisukieli fin
Kesto 12 h 12 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2017 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2017)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (12 h 12 min)
Alkuteoksen tiedot [Rekijoki], Kvaliti 2017. 978-952-7202-07-4 .
Asiasanat historialliset romaanit kartanot Gentgård kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus luokkaerot rakastuminen erisäätyisyys romaanit
Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi. Tällaisia toiminnallisuuksia ovat esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaisten asetusten muistaminen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää.

Chat-palvelumme käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Sivustolla olevat videot ovat YouTube-upotuksia. Kun avaat videon, hyväksyt YouTuben käyttöehdot (youtube.com).