Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Tarina-arkku

Tarina-arkku on työkalu lasten ja nuorten innostamiseksi lukemisen pariin. Valmiiksi valittujen kirjojen avulla voi löytää sopivaa luettavaa erilaisille lukijoille ja tutustuttaa lapsi tai nuori samalla kuuntelemalla lukemiseen.

Kirjojen kuuntelun voi alkaa, kun oppilas on rekisteröity äänikirjojen käyttäjäksi joko koululla tai kirjastossa. Tarina-arkun kirjalistojen avulla voi tutustua siihen, millaisia äänikirjoja Celiassa on tarjolla. Erilaisia kirjoja eri aihepiireistä on koottu kolmelle kirjalistalle: lyhyiden tarinoiden arkkuun, alakoululaisten arkkuun ja yläkoululaisten arkkuun. Listoissa on monenlaisia kirjoja, joukossa on helppolukuisia kirjoja ja selkokirjoja. Näin useampi esimerkiksi samalla koululuokalla voi löytää samalta listalta itselleen sopivantasoisen ja -mittaisen tarinan.

Äänikirjoihin tutustuminen lyhyiden tarinoiden kautta

Lyhyiden tarinoiden lista on suunnattu lukemaan opetteville sekä alakoululaisille, mutta sitä voi hyödyntää myös ylempien luokkien oppilaille kunkin oppilaan lukemisen taso huomioon ottaen.

Lyhyiden tarinoiden listalla kaikki äänikirjat ovat keskimäärin 20-30 minuutin mittaisia, osa on lyhyempiä ja osa pitempiä. Yhden tarinan kesto on joka tapauksessa alle 45 minuuttia, joten yhden kirjan ehtii lukemaan vaikkapa lukutunnin aikana – ehkäpä jopa kaksi.

Lyhyitä äänikirjoja voi hyödyntää tutustuttamalla oppilas äänikirjoihin ja kuuntelemalla lukemiseen niiden avulla. Osa kirjoista on DaisyTrioja, joissa äänen lisäksi on mukana teksti ja mahdolliset kuvat. DaisyTrio-kirjoissa hiiren kursori seuraa ääntä, eli tekstiä voi lukea silmin samalla kun kuuntelee tarinaa.

Siirry lyhyiden tarinoiden arkkuun.

Pidempiä äänikirjoja alakoulun yläluokkalaisille

Alakoululaisille suunnatulla listalla kirjat ovat pidempiä, noin tunnin mittaisista tarinoista useamman tunnin mittaisiin kertomuksiin. Myös tällä listalla osa kirjoista on DaisyTrioja. Aihepiirejä on laidasta laitaan: seikkailua, fantasiaa, historiaa ja monta muuta.

Siirry alakoululaisten arkkuun.

Säpinää, sutinaa ja seikkailuja yläkoululaisille

Yläluokkalaisten listalla on kirjoja muun muassa autoista, urheilusta, toiminta- ja seikkailukirjoja sekä tietoa seksistä.

Siirry yläkoululaisten arkkuun.

Onko kirjalistoista ollut apua tai iloa? Kerro kehittämistoiveesi osoitteeseen marjo.kauttonen(@)celia.fi