Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Vuorten valo

Vuorten valo

Toisen ihmisen lähelle päästäminen voi satuttaa, mutta myös parantaa. Kaikki taivaan sini - ja Toivoa versovat päivät -kirjoilla hurmanneen Mélissa Da Costan romaani menetetystä rakkaudesta ja oman itsen löytämisestä on kuin maalaus, jossa tumma suru ja valkea tyhjyys saavat vähitellen seurakseen toivon, ilon ja valon kirkkaampia sävyjä. Ambre on kahdenkymmenen, hän ei ole kukaan eikä hänellä ole ketään – salaista rakastajaa lukuun ottamatta. Lopulta, kun Ambre on hukkua elämänsä onttouteen, kohtalo heittää eteen uuden alun: työpaikan kaukaisesta vuoristohotellista. Hotellin kausityöntekijöiksi on päätynyt joukko tavalla tai toisella hiukan siipeensä saaneita nuoria ihmisiä, joiden tarinoihin kutoutuu niin ystävyyttä, epävarmuutta, kiukkua kuin rakkauttakin. He oppivat kannattelemaan itseään ja toisiaan ja huomaavat, että elämä kyllä kantaa. ”Vuorten valo on kirjailijan tähänastisista kirjoista paras.” – Lire - Le Magazine Littéraire ”Tämä koskettava kirja on oodi resilienssille. Ehdoton lukusuositus.” – Le Progrès ”Upea, kirkas ja viisas romaani, joka muistuttaa, että ihmisolento ammentaa voimansa ja suuruutensa aina kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta.” – L’Avenir Mélissa Da Costa (s. 1990) kasvoi Ranskan maaseudulla ja haaveili kirjailijan urasta jo lapsena. Hän on opiskellut kauppatieteitä ja työskennellyt viestintäalalla. Da Costan elämä mullistui, kun kustantaja löysi hänen esikoisteoksensa Kaikki taivaan sini omakustannesivustolta. Nyt useita kirjoja kirjoittanut Da Costa kuuluu Ranskan suosituimpiin kirjailijoihin, ja Ranskassa miljoonamyyntiin yltäneestä esikoisteoksesta on tehty tv-sarja. Myös Suomessa Kaikki taivaan sini on valloittanut lukijoiden sydämet, ja siitä tuli heti ilmestymisensä jälkeen myyntimenestys.

Logga in

Information om boken

Författare Da Costa, Mélissa, kirjoittaja.
Inläsare Uusi-Äijö Meeri
Andra aktörer

Rusi, Saana, kääntäjä,

Tammi (yhtiö), kustantaja

Språk fin
Originalverk Je revenais des autres.
Speltid 18 h 21 min
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Saavutettavuuskirjasto Celia, Kansallisarkisto 2026 (Helsinki Silencio 2026)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (18 h 21 min)
Originalverk Helsinki, Tammi [2026]. 553 s. 978-952-04-7175-0.
Ämnesord Alpit eheytyminen hotellit ihmissuhteet itsemurhayritykset kaunokirjallisuus kolmiodraama käännökset psyk psykologiset romaanit Ranska ranskankielinen kirjallisuus romaanit työpaikat vuoristot
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).