Kiehtova teos koirista, ihmisistä ja tieteen tekemisen eettisyydestäHyytävä tarina vie Moskovan kaduille ja tieteen synkkään historiaan, missä koirat heräsivät kuolleista, lensivät avaruuteen ja kantoivat kahta päätä.1950-luvulla Moskovan kaduilta alkoi kadota pieniä, vaaleaturkkisia koiria eikä kukaan tiennyt, mitä niille kävi. Nyt tiedämme. Koirat päätyivät tutkijoiden käsiin, ja niistä tuli kokeellisen lääketieteen ja avaruuskilpailun pioneereja. Sitkeistä katukoirista tuli ensimmäisiä avaruuslentäjiä ja niille tehtiin ensimmäiset elinsiirrot.Tarina on hurja, mutta lukija saa oppaakseen kirjoittajan, joka asennoituu eläimiin ja eläimiä tutkiviin ihmisiin kiinnostuneesti ja myötätuntoisesti. Julmuuden vastapainona kirjassa tavataan tutkijoita, jotka tuovat koe-eläimiä kotiinsa toipumaan ja viettämään viimeisiä hetkiään. Vielä kymmenien vuosien jälkeenkin he pohtivat tekojensa oikeutusta. Mikään ei ole mustavalkoista, ja meidänkin aikaamme katsotaan vielä joskus silmät ihmetyksestä selällään.Iina Kohonen on taiteen tohtori ja tutkimusetiikan erityisasiantuntija. Hän tutkinut 1950-luvun Neuvostoliton tiedettä ja kulttuuria. Työssään hän on jo vuosia ratkonut tutkimusetiikkaan liittyviä kiistoja ja neuvonut tutkijoita tieteen tekemisen etiikassa. Hän rakastaa kummallista tiedettä ja vanhoja valokuvia. Ja koiria.
Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä
Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä
Information om boken |
|
| Författare | Kohonen, Iina, kirjoittaja. |
| Andra aktörer | Tammi (yhtiö), kustantaja, |
| Språk | fin |
| Originalverk | Kaksipäinen koira. |
| Tillgänglighetsinformation | kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla |
| Utgivningsuppgifter | Helsinki Saavutettavuuskirjasto Celia, Kansallisarkisto 2026 (Helsinki Silencio 2026) |
| Fysisk beskrivning | äänikirja Daisy 2.02 (tulossa) |
| Originalverk | Helsinki, Tammi [2024]. 283 s. 978-952-04-5532-3. |
| Ämnesord | eettisyys eläi eläinkokeet etiikka hist historia ihminen-eläinsuhde koe-eläimet koira Neuvostoliitto tiede tieteenhistoria tutkimusetiikka yhtk |