Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Narsistit vankilassa 2 : oikeuspsykologi kertoo

Narsistit vankilassa 2 : oikeuspsykologi kertoo

Vankilapsykologin vastaanotolla Eemeli kertoi minulle aina vihanneensa naisia. Syyksi hän ilmoitti oman äitinsä, joka oli heittänyt Eemelin pois kotoa tämän ollessa vielä teini-ikäinen. Eemeli oli sijoitettu nuorisokotiin, mistä hän oli karannut. Karkureissulla tuntematon mies oli tarjonnut Eemelille yösijaa ja käyttänyt tätä seksuaalisesti hyväksi yön aikana. ”Sen jälkeen aloin vihata miehiäkin”, Eemeli sanoi. Eemelin maailmassa ihmiset olivat olemassa vain, jotta hän saattoi laittaa nämä matalaksi. Tämä oli Eemelin ylikompensointia sille, ettei kukaan enää satuttaisi häntä – sen sijaan hän satuttaisi muita. Tervetuloa takaisin kurkistamaan narsistien nurinkuriseen maailmaan. Antisosiaaliset, psykopatiapiirteiset ja narsistiset ihmiset – heitä oikeuspsykologi Pia Puolakka on kohdannut työssään vankilassa ja oikeuspsykiatrisella osastolla. Menestyneessä ensiteoksessaan Puolakka kertoi lukijoille vankilaympäristössä tapaamistaan narsisteista. Tällä kertaa sukelletaan vielä syvemmälle narsismin ja persoonallisuushäiriöiden pinnan alle. Narsistit vankilassa 2 puhuu narsismin uhreista, narsismista perheessä, parisuhteessa ja erilaisissa yhteisöissä – ja tietysti myös Puolakan vankilassa tapaamista narsisteista. Mikä narsisteja yhdistää? Minkä takia narsistit löytävät usein tiensä työyhteisöjen johtaviin asemiin? Millä tavalla hypnoosi voi auttaa persoonallisuushäiriöstä kärsivää? Entä miksi väkivallan käytöllä on yhteys narsismiin?

Logga in

Information om boken

Författare Puolakka, Pia, kirjoittaja.
Andra aktörer

Deadline Kustannus, kustantaja,

Språk fin
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Helsinki Deadline Kustannus 2026 (Helsinki Book Brothers 2026)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Serie Oikeuspsykologin kertomuksiaNarsistit vankilassa, 22
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Deadline Kustannus 2026. 224 s. 978-952-407-108-6.
Ämnesord psyk
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).