Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Marita Liulian opas taiteilijalle ja tuottajalle

Marita Liulian opas taiteilijalle ja tuottajalle

""Rajansa löytää vain kokeilemalla."" Värikäs ja terävä kirja taiteesta, taiteilijoista ja taiteen taloudesta on kuin tekijänsä, palkitun ja kansainvälisesti menestyneen taiteilija-ohjaaja Marita Liulian teokset, vetävä kooste tietoa, taitoa, kokemuksia, elämänviisautta, provokaatiota ja huumoria. ""Jos luovat alat kiinnostavat, tartu tähän!"" Liulia kirjoittaa: ""Tämä kirja alkoi syntyä, kun pitkän taiteilijauran myötä aloin jäsentää kokemuksiani ja ajatuksiani kirjalliseen muotoon. Tein muistiinpanoja kuunnellessani kollegoitani, kulttuurituottajia ja luovia johtajia sekä lukiessani tutkimuksia ja tilastoja. Kirjoittamiseen sain uutta puhtia pohtiessani nuorten taiteilijoiden huolia ja toistuvia kysymyksiä. Olen kauhistellut jo vuosikymmenten ajan sitä, kuinka taideopetuksessa laiminlyödään työelämätaitojen opettamista. Olisin itse tarvinnut tämän kirjan jo silloin, kun aloin haaveilla taiteilijan urasta. Toivon, että siitä on hyötyä niille, jotka ovat matkansa alussa tai tienhaarassa. Tuotantomuistiossa on konkreettisia kysymyksiä, jotka tukevat ajattelua ja suunnittelua. Ehkä tämä kirja auttaa myös taiteen ystäviä ymmärtämään ihmisiä, jotka työskentelevät näissä haastavissa ammateissa. Näkökulmani sopii monelle alalle, sillä itsensä johtaminen on kaiken luovan työn perusta - riippumatta siitä, millä alalla toimii. Vaikka ajat ja alat muuttuvat, jokainen taiteilija ja taiteen tuottaja joutuu raivaamaan oman tiensä, olipa se sitten pieni polku toisen luo tai moottoritie maailmalle.” Taidetta, tutkimusta ja teknologiaa monialaisessa työssään yhdistänyt Liulia on vienyt taidettaan viiteenkymmeneen maahan ja menestynyt myös yrittäjänä. Pro Finlandia 2018.

Logga in

Information om boken

Författare Liulia, Marita, kirjoittaja.
Andra aktörer

Vastapaino (kustantamo), kustantaja,

Språk fin
Tillgänglighetsinformation kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Utgivningsuppgifter Tampere Vastapaino 2026 (Helsinki Book Garden 2026)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (tulossa)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Tampere, Vastapaino 2025. 232 s. 978-952-397-284-1.
Ämnesord oppaat taide taiteellinen työ taiteilijat tuottajat viestintä yrittäjyys
Information om vår användning av kakor
Saavutettavuuskirjasto Celian C-tunnus lehtivihreänä.

Cookies (kakor) är små filer som webbplatsen sänder till användarens dator då användaren besöker webbplatsen. De webbsidor som Celia administrerar använder cookies. Läs mer om dataskydddet och vår användning av kakor.

Nödvändiga cookies

Vi använder cookies för att genomföra tjänsternas grundläggande funktionaliteter. Sådana funktionaliteter är t.ex. inloggning och att spara användarspecifika inställningar. Användare kan inte identifieras endast med hjälp av cookies.

Tredjepartskakor

Med Matomo Analytics mäter vi antalet besökare på olika delar av webbplatsen. Cookies används för att skapa en rapport om användningen av webbplatsen och antalet besökare. Man kan inte identifiera en enskild användare i rapporten.   

Vår chattjänst använder cookies som behövs för att identifiera en session. Cookies och enhetsinformation gör det möjligt att individualisera användaren för tjänsten.

Videorna på webbplatsen är inbäddade från YouTube. Genom att öppna videon accepterar du YouTubes användarvillkor (youtube.com).